Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 11


 

 

Vuoden 2022 työhyvinvointikyselyn tulokset

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 11  

831/00.01.03.03/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupungin ja Lieksan Kehitys Oy LieKe:n vakinaiselle henkilöstölle ja vähintään vuoden mittaisessa työ- tai virkasuhteessa olevalle määräaikaiselle henkilöstölle suunnattu työhyvinvointikysely toteutettiin 26.9.-22.10.2022 välisenä aikana. Sähköiseen kyselyyn vastasi yhteensä 166 työntekijää, jolloin vastausprosentiksi muodostui 61,5. Vuoden 2021 työhyvinvointikyselyn vastausprosentti oli 64,6.

 

Kyselyn tulokset saatiin tulos- ja työyksiköittäin siinä tapauksessa, että vastaajia oli vähintään viisi kappaletta tai jos vastaajia oli alle viisi ja kaikki antoivat luvan raportoida ryhmän tulokset. Nämä tulokset on tarkoitettu työyksiköiden sisäiseen käyttöön.

 

Yhteistyötoimikunta käsitteli vuoden 2022 työhyvinvointikyselyn tulokset koko kaupungin osalta 14.12.2022 ja asetti niiden pohjalta vuodelle 2023 seuraavat kehittämistavoitteet:

 

-          riskienarvioinnin kehittäminen

-          tiedonkulkua, vuorovaikutusta ja ennakointia kehittävät toimenpiteet

-          järjestelmällinen ja tehtävänmukainen perehdyttäminen

-          työterveyshuoltoon kuuluvien palveluiden selventäminen kaupungin työntekijöille

 

Taulukossa on esitetty henkilöstöhallinnon toiminnallisten tavoitteiden tunnuslukukortille kirjatut tavoitteet 2022 sekä toteumat 2022 ja 2021 timanttikuvion eri osa-alueilla (asteikko 0-5).

  

Osa-alue

Tavoite 2022

Toteuma 2022

Toteuma 2021

Esimiestyö

3,95

3,60

3,73

Ergonomia ja työterveys

3,75

3,73

3,73

Optimaalinen kuormitus

3,60

3,57

3,53

Työkyky

4,08

4,03

4,07

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

3,60

3,38

3,47

Työn kehittävyys

3,85

3,67

3,70

Vastausprosentti

65,0

61,5

64,6

 

Vuoden 2021 työhyvinvointikyselyn tulosten käsittelyn yhteydessä yhteistyötoimikunta asetti vuodelle 2022 seuraavat tavoitteet:

 

-          työkykyä, työhyvinvointia ja yhteistoimintaa ylläpitävät toimenpiteet koronapoikkeustilannetta varten: Riskienarvioinnin kehittäminen, tilanneseurannan jatkuvuus ja varotoimista kiinni pitäminen.

 

-          tiedonkulkua, vuorovaikutusta ja ennakointia kehittävät toimenpiteet: Sellaisen asenteen kehittäminen, että tietoa jaetaan ajoissa ja kaikille sitä tarvitseville.

 

Työkyvyn osa-alue sai kyselyssä korkeimmat tulokset, joten siltä osin yhteistyötoimikunnan asettama tavoite on toteutunut hyvin. Tiedonkulku ja vuorovaikutus -osa-alueella tulos oli alhaisin. Kyselyn kaikilla osa-alueilla tulos jäi hieman henkilöstöhallinnon asettamista tavoitteista, mutta kaikki tulokset ovat edelleen hyvällä tasolla.

 

Tulosten yhteenveto käytiin läpi esihenkilötunnilla 28.11.2022. Työyksiköt käyvät omat tuloksensa läpi tammikuun 2023 loppuun mennessä ja määrittelevät 1-2 työyksikkökohtaista kehittämistavoitetta vuodelle 2023. Tiedot sovituista kehittämistavoitteista ja toimenpiteistä toimitetaan henkilöstöhallinnolle 15.2.2023 mennessä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee vuoden 2022 työhyvinvointikyselyn tulokset tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi vuoden 2022 työhyvinvointikyselyn tulokset tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi