Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 22

Kaupunginhallituksen toiminta-avustus Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:lle

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 22  

640/02.05.01.03.01/2022  

Valmistelija Elinvoimajohtaja

Kaupunginhallitus on varannut vuoden 2023 käyttösuunnitelmassa määrärahan syksyn avustushaussa mukana olleille yhdistyksille, mukaan lukien Lieksan kaupunkikeskus ry:lle. Määräraha on varattu kustannuspaikalle 1430 Elinkeinotoimi. Vuoden 2023 talousarvion valmistelussa avustuksiin on varattu samansuuruinen määräraha kuin vuodelle 2022.

Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry on hakenut kaupunginhallitukselta toiminta-avustusta vuodelle 2023 esittäen samalla, että kaupungin ja kaupunkikeskusyhdistyksen välillä muodostettaisiin laajempi yhteistyösopimus. Toiminta-avustuksen suuruudeksi esitetään 17.000 €, yhteistyösopimukseen liittyvän kokonaisesityksen ollessa yhteensä 32.000 € vuosille 2023-2024.

Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:n tarkoituksena on luoda Lieksan kaupunkikeskuksesta monipuolinen, vetovoimainen, kaupallinen ja kulttuuripalvelujen keskus sekä parantaa alueen profiilia viihtyisänä, elinvoimaisena ja turvallisena kaupunkiympäristönä. Yhdistyksen varsinainen toiminta keskittyy Lieksan elinvoimaisuutta ja vireyttä lisäävien ja ylläpitävien tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumat järjestetään yhdistyksen omana tuotantona ja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Yhdistys on käynyt neuvottelua Lieksan kaupungin kanssa torivalvonnan saamisesta yhdistyksen toiminnaksi, mikä tukisi yhdistyksen taloudellista asemaa ja antaisi paremman lähtökohdan toiminnan kehittämiselle ja elävämmän kaupunkikeskustan tuottamiselle kuntalaisille.

Vuodelle 2023 yhdistyksen toimintasuunnitelma sisältää seuraavat tapahtumat.

  • Lasten- ja Lapsiperheiden talvitapahtuma "Lumirieha" pe 10.3.2023
  • Heinähulinat pe 30.6.2023
  • Kalamarkkinat ja Venetsialaiset la 26.8.2023
  • Hämärän kaupan ilta 29.9.2023
  • Joulun avaus 26.11.2023
  • Uuden vuoden vastaanottajaiset perhetapahtuma 31.12.2023.

Yhdistyksen toimintana jatketaan "Taidepuisto" projektin eteenpäin viemistä ja alueen kehittämistä kuntalaisille ja kaupungissamme vieraileville käynti- ja virkistyskohteena.

Yhdistyksen vuoden 2023 talousarvion kokonaiskustannukset ovat 32.800 euroa, ja kaupungin avustuksen suuruudeksi talousarvioon on laskettu 16.000 euroa. Vuoden 2023 tulosennuste on +-0 euroa.

Yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023 on hallituksen oheismateriaalina.

Lieksan kaupungin näkökannasta yhteistyösopimuksen laatiminen voisi olla perusteltua jatkossa kaupunkikeskusyhdistyksen kanssa, jos yhteistyösopimuksen sisältö saadaan konkretisoitua muiden vastaavien yhteistyösopimusten vastikkeellisuutta vastaavaksi. Sopimussisältöjen konkretisointi vaatii Lieksan kaupunkikonsernilta myös muiden kuin elinvoiman palvelualueen sisältöjä eli valmisteluun konsernin puolesta osallistuisi laajempi joukko. Asian valmistelua varten on koottava hyvissä ajoin kaupungin osalta poikkihallinnollinen ryhmä, jotta kaikki sopimussisältöihin liittyvät yksityiskohdat tulevat otetuksi huomioon. Huomioiden valmistelun laajuuden kaupungilla on realistista ottaa asiaan kantaa vuoden 2024 talousarvion valmistelun yhteydessä, ja siten myös varmistaa ns. perustoiminta-avustuksen myöntämisellä, että Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:n vuodelle 2023 suunniteltuja tapahtumia pystytään toteuttamaan.

Lieksan kaupungin avustusohjeen mukaan kaupungin myöntämien toiminta- ym. avustusten suuruus voi olla pääsääntöisesti enintään 40 % yhdistyksen edellisen vuoden bruttomenoista.

Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:n tapahtumat ovat Lieksaa positiivisesti profiloivia tapahtumia ja kaupunki toivoo, että tapahtumien laadukkaaseen toteutumiseen ja markkinointiin kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota. Tapahtumat ovat vakiinnuttaneet paikkansa Lieksassa ja niiden vaikuttavuus on suuri, sillä kohderyhmänä on usein kuntalaisten lisäksi ulkopaikkakuntalaiset ja matkailijat. Nämä on perusteltua ottaa huomioon avustusta myönnettäessä. Edellä mainituista syistä johtuen avustuksen määrä vuodelle 2022 voidaan myöntää siten, että se on enintään 50 % yhdistyksen edellisen vuoden bruttomenoista. 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. myöntää Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:lle maksimissaan 15.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2023 kustannuspaikalta 1430 Elinkeinotoimi,

2. että maksatus tehdään kolmessa erässä siten, että puolet summasta maksetaan kaupunginhallituksen päätöksen tultua lainvoimaiseksi,

3. että elinvoimajohtaja määrittelee toisen ja kolmannen erän maksatusaikataulun ja -suuruuden sen jälkeen, kun vuoden 2022 tilinpäätös on toimitettu kaupungille ja loppuvuoden toimenpiteet ovat varmistuneet. Avustuksen kokonaissumma yhdistykselle määritellään vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan siten, että se on korkeintaan 50 % bruttomenoista,

4. edellyttää, että Lieksan kaupungin avustusohjeen mukaisesti kaupungin 50 v. juhlavuoden logoa käytetään tapahtumien markkinoinnin yhteydessä ja

5. edellyttää yhdistyksen toiminnanjohtajaa ja elinvoimajohtajaa seuraamaan mahdollisten muutosten vaikutuksia tapahtumien järjestämiseen, ja tarvittaessa tuomaan päätöksen uudelleen käsiteltäväksi, ellei tapahtumia pystytä suunnitelmien mukaan toteuttamaan

6. todeta, että mahdollinen yhteistyösopimuksen tarve ja sisältö tarkastellaan vuoden 2023 aikana siten, että muutos on tarvittaessa mahdollista tehdä vuoden 2024 alusta.

Päätös Kaupunginhallitus päätti

 Merkittiin, että Mirja Karhinen Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana, Matti Taponen yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja Solja Törnqvist yhdistyksen hallituksen varajäsenenä ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Lisätietoja Elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. 040 1044 009,

 sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi