Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 134


 

 

Edustajien nimeäminen VisitKarelia Oy:n omistajainfoon

 

Kaupunginhallitus 03.04.2023 § 134  

268/00.00.01.01.03/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

VisitKarelia Oy kutsuu omistajakunnat ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton edustajat VisitKarelia Oy:n omistajainfoon. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 5.4.2023 klo 9-11 Joensuussa, Sokos Hotel Kimmelissä, kokoustilana Linnunlahti.

 

VisitKarelia Oy on nykyisellä mallillaan toiminut pääosin Pohjois-Karjalan kuntien omistamana ja rahoittamana vuodesta 2018 lähtien. Nyt yhtiön toimintaan ja rahoituspohjaan on tullut muutoksia Lieksan kaupungin tekemien päätösten myötä. Tavoitteena on kokouksen aikana muodostaa yhteinen näkemys Pohjois-Karjalan matkailumarkkinoinnin tulevaisuudesta, maakunnallisen markkinointiyhtiö VisiKarelia Oy:n roolista siinä sekä päättää osakassopimusten valmistelun aloittamisesta yhtiön toiminnan turvaamiseksi.

 

Kokous on samalla valmisteleva kokous tulevaan yhtiökokoukseen liittyen. Yhtiökokous pidetään 18.4.2023.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä edustajat VisitKarelia Oy:n omistajainfoon ja antaa edustajille evästyksen. 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä VisitKarelia Oy:n omistajainfoon edustajiksi Jarkko Määttäsen ja Reijo Kortelaisen sekä antoi edustajille evästyksen.

 

 Merkittiin, että Matti Ponkilainen VisitKarelia Oy:n hallituksen jäsenenä ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi