Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 148


 

 

Lieksan kaupungin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta

 

Kaupunginhallitus 17.04.2023 § 148  

866/03.00.00.00/2022  

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta.

 

Esityksessä ehdotetaan muutettavan kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:ää koskien tietojen luovuttamista hyvinvointialueelta kunnille siten, että kunnalla olisi oikeus saada hyvinvointialueelta myös vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot tiettyjen kustannusten korvaamiseksi.

 

Kotoutumislain mukaan valtio korvaa kunnalle laissa määriteltyjä kotoutumisen edistämisestä aiheutuneita kustannuksia. Kustannuksia on vuoden 2022 loppuun asti voinut syntyä kunnalle muun muassa sellaisten palveluiden järjestämisestä, jotka sisältyivät kunnan tarjoamiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kunnan on haettava mainitut korvaukset viimeistään kahden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana tapahtuneesta toiminnasta korvausta haetaan. Voidakseen hakea korvauksia, kunta voi tarvita tietoja hyvinvointialueelta, jonka vastuulla sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen nykyisin on. Kunnalla on oikeus saada hyvinvointialueelta tietoja henkilöstä, jolle tuotetusta palvelusta on aiheutunut kunnalle vuoden 2022 aikana kunnalle kotoutumislain nojalla korvattavia kustannuksia. On käynyt ilmi, etteivät kaikki kunnat ole hakeneet 2021 vuoden korvauksia, jonka vuoksi tiedonsaantioikeutta olisi laajennettava siten, että kunnalla olisi oikeus saada tiedot myös vuoden 2021 osalta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mainittua lakia siten, että kunnalla olisi oikeus saada hyvinvointialueelta vastaavasti vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot.

 

Tavoitteena on mahdollistaa kunnalle oikeus saada hyvinvointialueelta myös vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot tiettyjen kustannusten

korvausten hakemiseksi, kun kyse on takautuvasti haettavista korvauksista (esim. sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannukset).

 

Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Vastausaika päättyy 2.5.2023.

 

Lieksan kaupungin lausunto:

 

Lieksan kaupunki pitää esitettyä muutosta tarpeellisena kuntien kannalta.  Korvauksia joudutaan usein hakemaan huomattavastikin jälkikäteen mm. sen vuoksi, että asiakkaan diagnoosin saaminen voi viivästyä ja kustannuksia ei siten pystytä hakemaan ajantasaisesti. Tällaisissa tilanteissa kunnilla täytyy olla mahdollista hakea kustannuksista korvausta myös jälkikäteen esityksessä ehdotetulla tavalla.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa esittelytekstin mukaisen lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa esittelytekstin mukaisen lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta.

 

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen, p. 040 1044 001,

 sähköposti jarkko.maattanen(at)lieksa.fi