Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.08.2023/Pykälä 120


1 Kirje säännöllinen koulunkäynti

 

 

Hyvinvointilautakunnan kirje perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilaille, opiskelijoille ja heidän huoltajilleen

 

Hyvinvointilautakunta 08.08.2023 § 120  

573/07.02.01.00.01/2023  

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Uuden lukuvuoden alkaessa koulutustoimijat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen eri tasoilla määrittelevät lukuvuoden tavoitteita ja painopistealueita. Kunta- ja koulukohtaiset nämä asiat kirjataan koulujen työ- ja lukuvuosisuunnitelmiin. Myös valtakunnallisesti haetaan koko koululaitoksen kannalta merkittäviä koulutuksen laatua ja oppimista edistäviä asioita. Lukuvuoden 2023-2024 osalta yksi em. painopistealueista on koulunkäynnin säännöllisyyden edistäminen. Koulupoissaolojen määrä on kasvanut vuosittain, ja lukuvuoden aikana tähän ilmiöön haetaan muutosta mm. opetussuunnitelmien tarkistamisella ja opetushenkilöstön koulutuksella.

 

Lieksan kaupungin hyvinvointilautakunta seuraa opetuksen järjestäjän roolissa oppilaiden poissaolotilastoja, ja muistuttaa huoltajia tarvittaessa oppivelvollisen valvonnasta. Hyvinvointilautakunnassa on keskusteltu koulunkäynnin säännöllisyyden merkityksen esillenostamisesta. Runsaat poissaolot vaarantavat opiskelun etenemisen, ja voivat pahimmillaan johtaa ongelmiin peruskoulun jälkeisten jatko-opiskelupaikkojen saamisessa, ja tätä kautta vaikeuksiin työelämään sijoittumisessa aikuisiällä.

 

Hyvinvointilautakunta haluaa lukuvuoden alkaessa korostaa sitä, että opiskelu on oikeus ja samalla panostus hyvään tulevaisuuteen. Hyvinvointilautakunta haluaa liitteenä olevalla kirjeellä korostaa koulunkäynnin säännöllisyyden tärkeyttä ja toivottaa kaikille hyvää alkavaa lukuvuotta.

Kirje jaetaan Wilma-palvelun kautta kaikille perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilaille ja opiskelijoille sekä huoltajille.

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että liitteenä oleva kirje lähetään Wilma-palvelun kautta perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilaille, opiskelijoille ja heidän huoltajilleen.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti, että liitteenä oleva kirje lähetään Wilma-palvelun kautta perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilaille, opiskelijoille ja heidän huoltajilleen.

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi