Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 12.09.2023/Pykälä 40


 

 

Kuntatekniikan asiakaskyselyn tulokset 2023

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 12.09.2023 § 40  

655/13.01.00/2023  

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

 

Lieksan kaupungin kuntatekniikkaliikelaitos toteutti asiakaskyselyn kuntatekniikan palveluistaan 12.6.-2.7.2023. Linkki Webropol-kyselyyn oli kaupungin verkko- ja Facebook-sivuilla. Lisäksi kyselyyn oli mahdollista vastata paperisella lomakkeella ja kaupungin järjestämässä Mökkiläis-tapahtumassa Ruunaalla 1.7.2023. Kyselystä ilmoitettiin Lieksan Lehdessä ja Lieksan kaupungin sosiaalisessa mediassa.

 

Kyselyyn saatiin 108 vastausta. Kyselyn vastausten perusteella kuntatekniikkaliikelaitos haluaa kehittää tarjoamiaan palveluja kuntalaisille.

 

Kyselyssä oli yhteensä 15 kysymystä, joista neljä ensimmäistä kysymystä kohdistui katuverkon puhtaanapitoon ja kuntoon sekä talvihoitoon, katuvalaistukseen ja viheralueiden hoitoon. Kysymykset arvioitiin asteikolla Erittäin huonosti, Melko huonosti, Ei hyvin eikä huonosti, Melko hyvin, Erittäin hyvin, En tunne asiaa.

 

Monivalintakysymyksillä haluttiin selvittää katuasioiden sekä puistopuolen varusteiden, laitteiden ja hoidon kehittämiskohteet sekä katuympäristön ja puistojen yleisestä viihtyvyyttä lisäävät tärkeimmät toimenpiteet. Lisäksi kysymyksillä haluttiin tietoa keskusta-alueen ympäristön viihtyisyyteen vaikuttavista seikoista ja oman asuinalueen tärkeimmistä viihtyvyystekijöistä sekä mistä kuntalaiset saavat tietoa kuntatekniikkaliikelaitoksen palveluista. Kyselyn lopussa oli mahdollisuus vastata yleisiin kysymyksiin, joista viimeinen kysymys liittyi kaupungin katujen ja teiden sekä niiden yhteydessä olevien kevyen liikenteen väylien käyttöön.

 

Vastausten perusteella kaupungin katujen puhtaanapito, katuvalaistuksen ylläpito ja viheralueiden hoito on melko hyvällä tasolla. Katuverkon väylistä kävely- ja pyöräilyväylien kunto sai huonoimmat tulokset (keskiarvo 2,2), mikä viittaa väylien rakenteelliseen kuntoon. Katuverkon talvihoidon keskiarvoksi muodostui vähän yli 3 (3,24), mitä voidaan pitää odotettua parempana tuloksena.

 

Kyselyn perusteella katuasioissa tulisi ensisijaisesti panostaa päällysteiden kunnossapitoon, lumen poistamiseen kaduilta ja teiltä sekä kävely- ja pyöräilyväyliltä, kävely- ja pyöräilyväylien hiekoittamiseen ja puistopuolella puistonpenkkeihin, roskakoreihin ja leikkipaikkoihin.

 

Vastaajien mukaan parhaiten katuympäristön viihtyvyyteen voidaan vaikuttaa katupäällysteen kunnon parantamisella ja puistojen yleiseen viihtyvyyteen puhtaanapidolla ja siisteydellä sekä nurmikoiden hoidolla.

 

Tulosten perusteella ympäristön viihtyisyyteen vaikuttavat seikat keskusta-alueilla ovat tärkeysjärjestyksessä ympäristön siisteys ja puhtaus, ympäristön rauhallisuus ja turvallisuus sekä ympäristön yleiset kauneusarvot. Vastausten mukaan oman asuinalueen tärkeimmät viihtyvyystekijät ovat ympäristön rauhallisuus ja turvallisuus, ympäristön siisteys ja puhtaus sekä alueen luonnonmukaisuus ja vehreys.

 

Vastaajien mukaan tietoa kuntatekniikkaliikelaitoksen palveluista saadaan parhaiten kaupungin verkkosivuilta (66 % vastaajista), sosiaalisesta mediasta (36 % vastaajista) ja kaupungin ilmoituksesta sanomalehdessä (30 % vastaajista). Vähemmän tietoa liikelaitoksen tarjoamista palveluista saadaan sanomalehden artikkeleista, kaupungin tiedotteista ja muista kanavista.

 

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi