Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 271


 

 

Omaehtoisen opiskelun kannustinrahan myöntäminen

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 271  

586/01.03.01/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja -------------- hakee omaehtoisen opiskelun kannustinrahaa varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttamisen tutkinnon osan (30 osaamispistettä) suorittamisesta. Hän on suorittanut opinnot Pohjois-Savon opistossa ajalla 31.1.2022-6.6.2022 käyttäen opintoihinsa vapaa-aikaansa ja palkattomia vapaapäiviä. Tutkinnon osan suorittamalla hakija on saanut pätevyyden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan työtehtävään. Hänellä oli aiemmin suoritettuna perhepäivähoitajan ammattitutkinto.

 

-------------- on työskennellyt Lieksan kaupungin palveluksessa perhepäivähoitajan vakituisessa työsuhteessa vuodesta 2012 lähtien ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävässä 1.8.2023 alkaen. Hän ei ole hakenut omaehtoisen koulutuksen kannustinrahaa aiemmin.

 

 Lieksan kaupungin huomioimissäännön yksi osa on omaehtoisen kou­lu­tuk­sen tukeminen -kannustinraha. Soveltamisohjeessa mää­ri­tel­lään kannus­tin­rahan myöntämisen perusteet seuraavasti:

 

 1. opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti opiskelijan omalla ajalla

 2. opiskelu liittyy hakijan työtehtäviin tai moniammatillisen osaa­mi­sen kehittämiseen

 3. järjestelmän piiriin kuuluvat kaupungin vakinaisessa pal­ve­luk­ses­sa olevat henkilöt

 4. kannustinrahan voi saada vain kerran kahdessa vuodessa.

 

 Suoritetusta tutkinnosta kannustinrahaa myönnetään, mikäli ha­ki­jal­le ei ole myönnetty merkittäväksi ajanjaksoksi palkallista vir­ka- tai työvapaata opin­to­jen suorittamisen aikana. Jos opinnot täh­tää­vät ensisijaisesti uuteen tutkintoon tai opin­to­ko­ko­nai­suu­teen, jonka suorittamista virassa/toimessa olo ei edellytä, tulee työn­an­ta­jan kannustaa opintoja omaehtoisen opiske­lun kan­nus­tin­jär­jes­tel­män kautta eikä myöntää palkallista virka- tai työ­va­paa­ta koulutuspäivien ajaksi.

 

 ---------------- hakemus täyttää huomioimissäännön kriteerit, ja hän on toimittanut työnantajalle todistuksen hakemuksessa mainittujen opintojen suorittamisesta.

 

 Omaehtoisen opiskelun kannustinrahan myöntämisessä on aiemmissa päätöksissä noudatettu linjaa, jonka mukaan kannustinrahan suuruus riippuu suoritetun tutkinnon tai opintokokonaisuuden laajuudesta. Kokonaisten tutkintojen suorittamisesta maksetut kannustinrahat ovat olleet 250-400 euron suuruisia, ja erillisten koulutusten 50-200 euron suuruisia. Kannustinraha on veronalaista tuloa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää hakijalle 125 euron suuruisen kannustinrahan omaehtoisen opiskelun suorittamisesta.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti myöntää hakijalle 125 euron suuruisen kannustinrahan omaehtoisen opiskelun suorittamisesta.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi