Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 282


 

 

Edustajan nimeäminen vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa hankkeen ohjausryhmään

 

Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 282  

490/00.01.05.01/2021  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja

 

Lieksan kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 20.2.2023 § 82 osallistua Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeeseen, jos hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen. Lieksan, Kuhmon, Kuusamon, Suomussalmen, Ilomantsin, Tohmajärven, Kiteen, Sallan ja Savukosken yhteiselle hankkeelle on myönnetty rahoitus.

 

Hankkeen hallinnoijalta, Kuhmon kaupungilta, on tullut Lieksan kaupungille pyyntö nimetä hankkeen ohjausryhmään jäsen ja varajäsen.

 

Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeen tavoitteena on mm.:            

-          Vahvistaa rajaseutujen yhteistä strategista kehittämistä ja vakiinnuttaa yhteistyön tapa sekä parantaa yhteistyötä ja asemaa aluekehittämisen keskeisissä teemoissa.

-          Parantaa rajaseutujen seutukaupunkien ja kuntien kykyä hyödyntää EU-ohjelmien ja muiden ohjelmien hankerahoitusta ylimaakunnallisilla sekä rajat ylittävillä (Eurooppa ja Skandinavia) hankekokonaisuuksilla ja aktivoida yritysten ja muiden toimijoiden ylimaakunnallisia hankkeita.

-          Vaikuttavammat ja paremmin alueen elinvoimaa ja kansalaisyhteiskuntaa vahvistavat hankkeet ja strateginen yhteinen kehittämissuunta alueen elinkeinoelämän kanssa.

-          Ennakointityö ja varautumisen kokonaisuus Suomen pisimmällä yhtäjaksoisella maarajalla. Natojäsenyyden mukanaan tuomat mahdollisuudet erityisesti infran ja saavutettavuuden kehittämisessä.

-          Selvittää investointitarpeet ja muiden resurssien tarve sekä kartoittaa elinvoimapotentiaali.

-          Osaajien saamisen parantaminen. Rajakunnat ovat opiskelijoille houkuttelevia. Luodaan systemaattinen malli oppilaitos-yritysyhteistyöhön opiskelijoiden kiinnittämiseksi alueelle.

-          Kehitetään englanninkielisiä palveluja parantamaan kansainvälisten osaajien juurtumista alueelle.

-          Monikampus toteuttamismallin laajentaminen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeen ohjausryhmään varsinaisen jäsenen ja varajäsenen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeen ohjausryhmään varsinaiseksi jäseneksi kaupunginjohtajan ja varajäseneksi elinvoimajohtajan.

 

 Merkittiin, että Susanna Saastamoinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.20.

 

 

Lisätietoja Elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. 040 1044 009,

 sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi