Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 47


 

 

Sisäisen valvonnan arviointi kuntatekniikkaliikelaitoksen tulosyksikössä 2023

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 10.10.2023 § 47  

706/00.01.03.03/2023  

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

 

Sisäisen valvonnan tarkoitus on edistää kunnan toiminnan laadukasta joh-tamista, riskien ennaltaehkäisyä ja hallintaa, mahdollisuuksien ja vahvuuk-sien hyödyntämistä, toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja tuloksellisuuden arviointia.

 

Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkia niitä toiminta- ja menettelytapoja, joilla tilivelvolliset toimielimet, viranhaltijat ja muut esimiehet pyrkivät var-mistamaan, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa, lakeja ja asetuksia sekä viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan, sekä kunnan omaisuus ja voimavarat turvataan. Sisäisen valvonnan organisointia ja toimintaa johtaa kaupunginjohtaja.

 

Lieksan kaupunginhallitus on 17.9.2018 hyväksynyt kaupungin johtamisen, valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen, jossa kaupungin sisäisen valvonnan prosessit kuvataan tarkasti. Sisäisen valvonnan kokonaisuuteen kuuluu toiminnan arviointi. Arvioinnin tulee olla säännönmukaista, ja sitä tulee toteuttaa kaupungin vastuu- ja tulosalueilla sekä liikelaitoksissa. Arviointien tulokset käsitellään toimielimissä.

 

Sisäisen valvonnan arviointi on toteutettu kaupungin eri yksiköiden esihenkilöille elo-syyskuussa 2023. Kuntatekniikkaliikelaitoksen vastausten määrä on kolme. Yhteenveto käydään läpi johtokunnan kokouksessa.

 

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta

1. käy keskustelun sisäisen valvonnan arvioinnin tuloksista ja
2. hyväksyy tulosten perusteella kuntatekniikkaliikelaitoksen sisäisen valvonnan kehittämiskohteeksi vuodelle 2023 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan koulutukseen osallistumisen.

 

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta

1. kävi keskustelun sisäisen valvonnan arvioinnin tuloksista ja
2. hyväksyi tulosten perusteella kuntatekniikkaliikelaitoksen sisäisen valvonnan kehittämiskohteeksi vuodelle 2023 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan koulutukseen osallistumisen.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi