Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 358


1 Vaalilautakunnat ja -toimikunnat 2024

 

 

Vuoden 2024 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 358  

458/00.00.00.02/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Vaalilaki 15 § (20.5.2016/361):

 

"Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1)      kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

2)      laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsen-ten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kuntavaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle."

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin sekä vaalitoimitsijoihin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä (vaalilain 16 ja 17 §). Perusteluna on, että näiden vaaliviranomaisten tehtävät ja toiminta rinnastuvat tosiasialliseen hallintotoimintaan. Kaikkien vaaliviranomaisten toimintaa ohjaa kuitenkin vaalilain 9 a §, joka velvoittaa puolueettomaan toimintaan.

 

Tasa-arvolaki 4 a §:

 

"Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu."

 

Tasa-arvolain vaatimukset on täytettävä erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Kun vaalitoimikunnassa kuitenkin on vain kolme jäsentä, ei kiintiö voi toteutua, vaan yksi toisen sukupuolen edustaja on riittävä.

 

Sähköinen äänioikeusrekisteri ja sähköinen ääntentallennus on vaalipäivänä käytössä Lieksassa kaikilla neljällä äänestysalueella: Kolilla, Lieksassa, Pankakoskella ja Rantalassa.

 

Esittelijä Vt. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat vuoden 2024 presidentinvaaliin ja europarlamenttivaaleihin ja määrätä niille puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan liitteen mukaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti asettaa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat vuoden 2024 presidentinvaaliin ja europarlamenttivaaleihin ja määrätä niille puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan liitteen mukaisesti.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi