Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 381


 

 

Kuntalaisaloite liputtamisesta Lieksan kaupungin lippusaloissa

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 381  

629/00.02.00.04/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupunki on vastaanottanut 29.8.2023 seuraavan kuntalaisaloitteen:

"Lieksan kaupunginvaltuusto teki, 29.5.2023 § 47, päätöksen liputtamisesta:

"Viralliset liputuspäivät on määrätty Suomen lipulla liputtamisesta annetussa asetuksessa. Jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on seitsemän. Lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa. Vakiintuneita liputuspäiviä on vuosittain viisitoista.

 

Lieksan kaupungin kiinteistöjen lipputangoissa on perinteisesti liputettu

sisäministeriön ohjeiden sekä Suomen lipulla liputtamisesta annetun asetuksen mukaan virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä Suomen lipulla, mikä on käytäntö jatkossakin."

Vajaa viikko valtuuston päätöksen jälkeen 3.6. olivat kuitenkin liput
Rauhalan koulun, Keskuskoulun ja Brahea-kampuksen saloissa.
Sisäministeriön ohjeet ja asetus liputuksesta Suomen lipulla vain eivät puhu mitään koulujen lukuvuosien päätöspäivästä, eivät virallisessa

eivätkä vakiintuneessa mielessä.

 

Suomen luonnon päivänä 26.8. käytäntö oli horjuva: jossain oli lippu
salossa, jossain ei.

 

Lisäksi on pitkin kesää liehunut niin Kulttuurikeskuksen edessä kuin
Pielisen- ja Karjalanteiden varsillakin kirjavia tekstiilejä, jotka selvästikään eivät ole olleet Suomen lippuja.
 

Kummassa nyt on vika: kaupunginvaltuuston päätöksessä vaiko siinä, että sitä ei noudateta? Teen täten kuntalaisaloitteen, että Lieksan kaupunki johdonmukaisuuden nimessä korjaisi joko valtuuston päätöksen, omat toimintatapansa tai sekä että."

Vastaus kuntalaisaloitteeseen:

 

Kaupunginvaltuusto antoi kokouksessaan 29.5.2023 § 47 vastauksen huhtikuussa 2022 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin Pride-liputuksen käyttöönottoa Lieksan kaupungissa esimerkiksi Pride-viikon aikana. Vastauksessaan kaupunginvaltuusto totesi, että Lieksan kaupungin kiinteistöjen lipputangoissa on perinteisesti liputettu sisäministeriön ohjeiden sekä Suomen lipulla liputtamisesta annetun asetuksen mukaan virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä Suomen lipulla, mikä on käytäntö jatkossakin.

 

Nyt tehdyssä kuntalaisaloitteessa tuodaan esille, että kaupungin liputuskäytäntö ei kuitenkaan ole ollut valtuuston päätöksen mukainen muun muassa sen vuoksi, että kaupungin kiinteistöjen lippusaloissa on liputettu Suomen lipuilla muinakin päivinä kuin virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä, esimerkiksi koulujen lukuvuoden päätöspäivänä.

 

Lieksan kaupungin noudattamassa sisäministeriön ohjeessa mainitaan liputuspäivistä ja -ajoista seuraavasti: "Suomessa on virallisia liputuspäiviä ja vakiintuneita liputuspäiviä. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin." Lieksan kaupungilla on siis mahdollisuus liputtaa Suomen lipulla muinakin kuin virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä. Tämä ei ole ristiriidassa kaupunginvaltuuston 29.5.2023 § 47 antaman vastauksen kanssa.

 

Kesän 2023 ajaksi teiden ja katujen varsille asetettuja Lieksa 50 -juhlavuoden kaupunkiviirejä ei lueta lipuiksi eikä niihin sovelleta liputusohjeita ja -käytäntöjä.

 

Esittelijä Vt. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä esittelytekstin mukaisen vastauksen kuntalaisaloitteeseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä esittelytekstin mukaisen vastauksen kuntalaisaloitteeseen.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi