Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 19


 

 

Jäsenen ja varahenkilön nimeäminen Pohjois-Karjalan työllisyyden ekosysteemin johtofoorumiin

 

Kaupunginhallitus 08.01.2024 § 19  

850/00.00.01.01.03/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Pohjois-Karjalaan on muodostumassa vuoden 2025 alussa yksi yhtenäinen työllisyysalue. Työllisyysalueella hoidetaan sekä työnhakijoiden että työnantajien lakisääteiset palvelut. Lakisääteisiä palveluita tukemaan tarvitaan runsaasti muita toimijoita, jotta maakuntamme elinvoima ja työllisyys vahvistuvat. Tähän työhön on perustettu vapaaehtoiseen kumppanuuteen pohjautuva Pohjois-Karjalan työllisyyden ekosysteemi.

 

Ekosysteemille muodostetaan johtofoorumi, jonka tehtävänä on johtaa maakunnallista ekosysteemiä sekä vastata kehittämisohjelman (2024 - 2027) laatimisesta yhteistyössä lokakuussa 2023 käynnistettyjen alatyöryhmien kanssa. Johtofoorumi kokoontuu neljä kertaa vuodessa.

 

Ensimmäinen johtofoorumin kokous järjestetään 26.1.2024 etäyhteydellä. Kokouskutsu toimitetaan nimetyille henkilöille tammikuun alussa.

 

Pohjois-Karjalan TE2024-valmisteluyksikkö pyytää Lieksan kaupunkia nimeämään Pohjois-Karjalan ekosysteemin johtofoorumiin jäsenen ja hänelle varahenkilön.

 

Lieksan Kehitys Oy LieKe on saanut johtofoorumiin oman nimeämispyynnön.

 

Esittelijä Vt. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä Pohjois-Karjalan ekosysteemin johtofoorumiin jäseneksi elinvoimajohtajan ja hänelle varahenkilöksi kaupunginjohtajan.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä Pohjois-Karjalan ekosysteemin johtofoorumiin jäseneksi elinvoimajohtajan ja hänelle varahenkilöksi kaupunginjohtajan.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi