Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 49


 

 

Oikaisuvaatimus koskien Valtiovarainministeriön päätöstä VN/35660/2023 peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024

 

Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 49  

11/02.05.01.00.00/2024  

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Valtiovarainministeriö on 21.12.2023 VN/35660/2023 päättänyt kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024.

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus koostuu useasta eri osasta kuten

valtionosuustehtävien laskennallisista kustannuksista sekä syrjäisyyden,

työpaikkaomavaraisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen,

asukasmäärän kasvun ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosien

määräytymisperusteista.

 

Valtionosuustehtävien järjestämisestä aiheutuvista laskennallisista

kustannuksista vähennetään kunnan omarahoitusosuus, joka on vuonna 2024 1 388,69 euroa asukasta kohden. Lisäksi kunnan peruspalveluiden

valtionosuuteen sisältyy verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus.

 

Yllä olevan lisäksi valtionosuuteen vaikuttaa

- perusopetuksen aloittamisen johdosta maksettavan rahoituksen

vähentäminen

- kunnan peruspalvelujen valtionosuuden vähentäminen kuntaan maksetun

perustoimeentulotuen määrällä

- hyvinvointialueiden perustaminen ja tehtävien järjestämisvastuun siirrosta

vuonna 2023 aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajoittaminen

(muutosrajoitin)

- valtionosuusjärjestelmän tasaus

- sote-siirron jälkikäteistarkastuksesta johtuva valtionosuuden pysyvä

lisäsiirto

- määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja

lisäykset

 

Päätöksessä todetaan, että kunnilta hyvinvointialueille siirtyvät sosiaali- ja

terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannukset on tarkistettu kuntien

lopullisten vuoden 2022 tilinpäätöstietojen perusteella. Lisäksi kuntien

tilinpäätöstietojen mukaisista kustannustiedoista on oikaistu niitä merkittävästi vääristävät erät 30.6.2023 annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella.

 

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. Päätös on saapunut Lieksan kirjaamoon 3.1.2024 ja oikaisuvaatimus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Lieksan kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan talousjohtaja päättää valtionosuuspäätöksiin tyytymisestä tai asian viemisestä kaupunginhallituksen ratkaistavaksi.

 

Talousjohtaja on päätöksellään 1.2.2024 § 2/2024 päättänyt siirtää Valtiovarainministeriön päätöksen 21.12.2023 VN//35660/2023 kaupunginhallituksen ratkaistavaksi mahdollisen oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Oikaisuvaatimuksen perusteena on se, ettei päätös perustu Lieksan kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöstietoihin ja näin ollen päätöksen perusteena olevat tiedot ovat osin virheelliset. Tällä on merkittävä vaikutus Lieksan kaupungin vuosittaiseen ja pysyvään valtionosuuden vähentymiseen, n. -940 000 euroa vuosittain.

 

Esittelijä Vt. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä oikaisuvaatimuksen Valtiovarainministeriölle Lieksan kaupungin peruspalvelujen vuoden 2024 valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta.

Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan käyttämään Lieksan kaupungin edustajana puhevaltaa edellä mainitussa oikaisuvaatimuksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti tehdä oikaisuvaatimuksen Valtiovarainministeriölle Lieksan kaupungin peruspalvelujen vuoden 2024 valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta.

Kaupunginhallitus valtuutti talousjohtajan käyttämään Lieksan kaupungin edustajana puhevaltaa edellä mainitussa oikaisuvaatimuksessa.

 

 

Lisätietoja Talousjohtaja Hannele Pöykkölä, p. 040 1044 020,
sähköposti hannele.poykkolla(at)lieksa.fi