Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 91


 

 

Oikaisuvaatimus Opetus- ja kulttuuriministeriölle opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024 annetusta päätöksestä VN/32387/2023-OKM-1

 

Kaupunginhallitus 18.03.2024 § 91  

766/02.05.01.00.00/2023  

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 29.12.2023 VN/32387/2023-OKM-1 päättänyt opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024.

Päätöksellä on myönnetty valtionosuutta ja rahoitusta rahoituslain 5 §:ssä tarkoitettuja koulutusmuotoja, kulttuurilaitoksia, liikuntatoimintaa ja nuorisotyötä varten.


Päätös on saapunut Lieksan kirjaamoon 17.1.2024 ja oikaisuvaatimusaika on kolme kuukautta päätöksen tiedoksisaannista.

OKM:n päätöksen mukainen Lieksan kaupungin opetus- ja kulttuuri-

toiminnan vuoden 2024 käyttökustannuksiin myönnetty valtionosuus on yhteenlaskettuna -261.834 euroa.

 

Päätöksen perusteena esitetyssä raportissa on virheellisesti joustavan perusopetuksen lisän laskennallisten yksiköiden lukumäärä 1, kun sen pitäisi olla 9. Tällä on noin 24 000 euron vaikutus valtionosuuslaskentaan.
 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan talousjohtaja päättää valtionosuuspäätöksiin tyytymisestä tai asian viemisestä kaupunginhallituksen ratkaistavaksi.

Talousjohtaja on päätöksellään 13.3.2024 § 15/2024 päättänyt siirtää Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen 29.12.2023 VN/32387/2023-OKM-1 kaupunginhallituksen ratkaistavaksi mahdollisen oikaisuvaatimuksen tekemiseksi.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää tehdä oikaisuvaatimuksen Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lieksan kaupungin opetus- ja kulttuuritoiminnan vuoden 2024 käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta sen perusteena olevassa laskelmassa huomatun virheen vuoksi.

Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan käyttämään Lieksan kaupungin edustajana puhevaltaa edellä mainitussa oikaisuvaatimuksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti tehdä oikaisuvaatimuksen Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lieksan kaupungin opetus- ja kulttuuritoiminnan vuoden 2024 käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta sen perusteena olevassa laskelmassa huomatun virheen vuoksi.

Kaupunginhallitus valtuutti talousjohtajan käyttämään Lieksan kaupungin edustajana puhevaltaa edellä mainitussa oikaisuvaatimuksessa.

 

 

Lisätietoja Talousjohtaja Hannele Pöykkölä, p. 040 1044 020,
sähköposti hannele.poykkola(at)lieksa.fi