Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 87


 

 

Luettelo toimivallan siirtämispäätöksistä

 

Kaupunginhallitus 18.03.2024 § 87  

117/00.02.16.00/2024  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 31 §:n mukaan toimielin tai viranhaltija voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi siirtää toimivaltaa edelleen.

 

Toimivallan siirtämispäätöksistä on pidettävä ajan tasalla olevaa luetteloa. Luettelon pitämisestä vastaa hallintopalvelut. Luettelo annetaan tiedoksi valtuustolle vuosittain viimeistään maaliskuussa.

 

Hallinto:

 

Kaupunginhallituksen päätös § 364 20.11.2023 Sarastia Oy:n yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaisten lunastusoikeuksien arviointi - toimivalta kaupunginjohtajalle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee luettelon toimivallan siirtopäätöksistä tiedoksi ja saattaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä luettelon toimivallan siirtopäätöksistä tiedoksi ja saattaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi