Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 17


 

 

Kolin Myllykorventien 2. vaiheen rakentamisen määrärahamuutosesitys vuodelle 2024

 

Kaupunginhallitus 18.03.2024 § 92 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 67 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.

 

Kolin Myllykorventien 2. vaiheen rakentamisen investointimääräraha on varattu vuoden 2025 alustavassa investointiohjelmassa sekä kuntatekniikkaliikelaitoksen että vesihuoltoliikelaitoksen osalta erikseen. Myllykorventien asuinalueen rakentaminen on käynnistynyt vuonna 2023.

 

Myllykorventien tonteille pääsyn mahdollistamiseksi, sujuvan liikenteen ja tonttien hyödyntämisen näkökulmasta on tarkoituksenmukaista aloittaa Myllykorventien 2. vaiheen rakentaminen vuonna 2024. Vuodelle 2025 varattu kuntatekniikan investointimääräraha on 190.000,00 euroa mikä tarvitaan kadun rakentamisen osalta vuodelle 2024. Vesihuollon rakentamiseen varattu investointimääräraha on 160.000,00 euroa.

 

Edellä esitetty vaikuttaa kaupungin kuntatekniikkainvestointeihin sekä kuntatekniikkaliikelaitoksen vuoden 2024 talousarvioon kaupungille tuotettavien investointien määrärahoihin ja tuloarvioihin. Samoin toteutusvuoden muutos investointiohjelmaan vaikuttaa myös Vesihuoltoliikelaitoksen vuoden 2024 investointimäärärahoihin.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on 12.3.2024 §:ssä 23 ja vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 13.3.2024 §:ssä 20 päättänyt esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy investointimäärärahamuutoksen Myllykorventien 2. vaiheen toteutukseen esittelytekstin mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle vuoden 2024 talousarvion investointiosaan muutosta siten, että Myllykorventien 2. vaiheen toteutus siirretään investointien suunnitteluvuodelta 2025 talousarviovuodelle 2024. Investointiprojektin määrärahaan ei esitetä euromääräisiä muutoksia. Muutos koskee sekä kuntatekniikan että vesihuollon Myllykorventie 2. vaiheen investointia.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle vuoden 2024 talousarvion investointiosaan muutosta siten, että Myllykorventien 2. vaiheen toteutus siirretään investointien suunnitteluvuodelta 2025 talousarviovuodelle 2024. Investointiprojektin määrärahaan ei esitetä euromääräisiä muutoksia. Muutos koskee sekä kuntatekniikan että vesihuollon Myllykorventie 2. vaiheen investointia.

 

 Merkittiin, että Susanna Saastamoinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.57.

 

Lisätietoja Talousjohtaja Hannele Pöykkölä, p. 040 1044 020,

 sähköposti hannele.poykkola(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 25.03.2024 § 17  

164/10.03.01.01/2024  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle vuoden 2024 talousarvion investointiosaan muutosta siten, että Myllykorventien 2. vaiheen toteutus siirretään investointien suunnitteluvuodelta 2025 talousarviovuodelle 2024. Investointiprojektin määrärahaan ei esitetä euromääräisiä muutoksia. Muutos koskee sekä kuntatekniikan että vesihuollon Myllykorventie 2. vaiheen investointia.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti, että Myllykorventie 2. vaiheen toteutus siirretään investointien suunnitteluvuodelta 2025 talousarviovuodelle 2024. Muutos koskee sekä kuntatekniikan että vesihuollon Myllykorventie 2. vaiheen investointia.

 

 

Lisätietoja Talousjohtaja Hannele Pöykkölä, p. 040 1044 020,

 sähköposti hannele.poykkola(at)lieksa.fi