Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 03.04.2024/Pykälä 19


 

 

Kaupunginjohtajan ja talousjohtajan kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 03.04.2024 § 19  

44/00.03.00.02/2024  

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Tarkastuslautakuntaan on kutsuttu arvioinnin työohjelman mukaisesti kuultavaksi kaupunginjohtaja Pirre Seppänen ja talousjohtaja Hannele Pöykkölä. Aiheena on Lieksan kaupungin tilinpäätös sekä toiminnallisten että taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuodelta 2023.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta kuulee kaupunginjohtajaa ja talousjohtajaa, käy keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsee kuulemiset tiedokseen.

 

Päätös Tarkastuslautakunta kuuli kaupunginjohtajaa ja talousjohtajaa, kävi keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsi kuulemiset tiedokseen.