Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 147


1 Kaupunginhallituksen avustukset 2024

 

 

Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkooavustukset 2024

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 147  

620/02.05.01.03.01/2023  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja

 

Lieksan kaupungin kaupunginhallituksen ja hyvinvointilautakunnan

yhdistyksille myöntämät toiminta-, kohde- ja talkooavustukset vuodelle

2024 olivat haettavina 14.3. klo 9.00 - 15.4. klo 15.00.

 

Avustukset julistettiin haettavaksi kaupungin kotisivuilla sekä Lieksan

Lehdessä 14.3.2023 olleessa ilmoituksessa. Avustusta ohjattiin

hakemaan joko kaupunginhallitukselta tai hyvinvointilautakunnalta. Avustusinfo järjestettiin järjestöillan yhteydessä 19.3.2024.

 

Vuoden 2024 avustusten haun yhteydessä kaupunginhallituksella oli

jaettavana enintään 21.700 euroa toiminta-, kohde- ja talkooavustuksiin.

 

Kaupunginhallitukselle kuuluvia avustushakemuksia saapui 13 eri

yhdistykseltä / toimijalta; osassa hakemuksissa oli myös hyvinvointilautakunnan käsittelyyn kuuluvia osioita, jotka käsitellään lautakunnassa. Osa yhdistyksistä haki kaupunginhallitukselta hyvinvointilautakunnalle kuuluvia avustuksia, ja nämä on siirretty ko. toimielimen käsiteltäväksi.

 

Kaupunginhallitukselta haettujen avustusten yhteissumma on 42.499.66 euroa.

 

Lieksan kaupungin avustusohjeessa on linjattu avustuksen avustusten

myöntämisperusteet. Myöntämisperusteissa on linjattu mm., että kaikki

kaupungin myöntämät avustukset ovat vastikkeellisia. Avustushakemusten

käsittelyssä (avustusten tarpeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta

harkittaessa, myöntämispäätöksiä tehtäessä ja lausuntoja annettaessa)

otetaan huomioon mm. miten avustettava toiminta, tapahtuma tai muu

kohde tukee kaupungin strategian toteuttamista, kuinka suureen Lieksan

kaupungin asukkaiden ryhmään avustettava toiminta kohdistuu ja mitkä

ovat toiminnan tulokset ja aikaansaannokset. Avustusmäärään voi

vaikuttaa vähentävästi, jos yhteisön palveluksistaan perimät korvaukset ja

jäsenmaksut ovat huomattavan alhaiset ja / tai jos palveluksista

vahvistettuja korvauksi ja jäsenmaksuja ei peritä asianmukaisesti, ja jos

yhteisö pystyy toteuttamaan hakemuksen kohteena olevan toimintansa

ilman kaupungin avustusta.

 

Lieksan Tukipiste ry on hakenut toiminta-avustusta työllistämistoimenpiteissä olevien henkilöiden ohjaajan palkkaamiseen. Lieksan kaupunginhallituksen 19.2.2024 § 68 hyväksymän avustusohjeen mukaan kaupunginhallituksen toiminta-avustusta voidaan myöntää seurojen ja yhdistysten sääntömääräiseen perustoimintaan. Toiminta-, kohde- ja talkooavustukset eivät ole tarkoitettu työllisyyden hoitoon ja ohjaajien palkkaamiseen.

 

Lieksan kaupunginhallitus on 10.1.2022 § 10 käsitellyt Lieksan Tukipiste ry:n työllisyystoimiin liittyvää yhteistyösopimusta kaupungin kanssa, ja päättänyt, ettei sopimusta solmita. Pykälän esittelytekstissä on kerrottu, että Lieksan kaupungilla ei ole aiemmin ollut yhteistyösopimusta yhdistysten kanssa työllistämistoimista. Periaatteena on ollut, että kaupunki on voinut osallistua yhdistysten työllisyyshankkeisiin omarahoitusosuuksilla, jos siihen on ollut perusteita. Tähän periaatepäätökseen pohjautuen kaupunginhallitus on aiemmin tehnyt kielteisiä päätöksiä yhdistysten hakemiin ohjaajien työllistämiskustannusten kattamiseen aiemminkin (mm. Pokali 3.2.2020 § 47, Tukipiste 21.8.2017 § 270). Lieksan kaupungilla ei ole olemassa avustusmuotoa tai sopimusmallia, jota Lieksan Tukipiste ry:n esitykseen olisi tuolloinkaan voinut soveltaa. Lieksan kaupungin näkökulmasta lisäavustus työllisyyden hoitoon yksittäiselle yhdistykselle olisi käsiteltävä ns. linjapäätöksenä, jossa kaikkia työllistämistä toteuttavia (esim. kuntouttava työtoiminta, palkkatuki) yhdistyksiä olisi kohdeltava tasa-arvoisesti. Edellä mainituista asioista johtuen Lieksan Tukipiste ry:n hakemus ei täytä kaupungin avustusohjeen mukaisia hakuehtoja, ja siten hakemus tulee hylätä.

 

Kaupunginhallituksen toiminta- ja kohdeavustukset 2024 liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. myöntää toiminta-, kohde- ja talkooavustuksia 18.297,66 euroa liitteen mukaan,

2. hylätä Lieksan Tukipiste ry:n hakemuksen, sillä se ei täytä kaupungin avustusohjeen mukaisia hakuehtoja,

3. että kaupungin logo on oltava avustusohjeen mukaisesti selvästi näkyvillä avustettavissa tapahtumissa ja kohteissa, sekä niitä koskevissa ilmoituksissa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. myöntää toiminta-, kohde- ja talkooavustuksia 18.297,66 euroa liitteen mukaan,

2. hylätä Lieksan Tukipiste ry:n hakemuksen, sillä se ei täytä kaupungin avustusohjeen mukaisia hakuehtoja,

3. että kaupungin logo on oltava avustusohjeen mukaisesti selvästi näkyvillä avustettavissa tapahtumissa ja kohteissa, sekä niitä koskevissa ilmoituksissa.

 

 Merkittiin, että Mirja Karhinen Kylänlahden nuorisoseuran toiminnantarkastajana, Niko Keronen Pielisjärven Hevosystäväinseuran varapuheenjohtajana, Matti Ponkilainen Kolin Ipatin johtokunnan jäsenenä sekä Pertti Turunen Pankakosken Tehtaitten Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Lisätietoja Elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. 040 1044 009,

 sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi