Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 156


 

 

Valtuustoaloite suojatien rakentamisesta Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 04.06.2024 § 38 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

 

Lieksan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 29.4.2024 § 23 siirtänyt kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi seuraavan valtuustoaloitteen suojatien rakentamisesta Lepolantieltä Timitran kevytliikenneväylälle:
 

"Kuntalaisten hyvinvointiin kuuluu mahdollisuudet liikkua monipuolisesti ja ennen kaikkea turvallisesti. Koululaisten turvallisten reittien takaaminen kodin ja koulun välillä on todella tärkeä osa kaupungin tehtäväkentässä. Lieksan Lepolantiellä asuu perheitä, joissa on kouluikäisiä lapsia sekä tulevia koululaisia. Koulumatkan turvallisuuden vaarantaa turvallisen ylityspaikan puuttuminen Lepolantieltä Timitrantien ylitse kevyenliikenteenväylälle. Lepolantietä käyttävät myös kuntoilijat. Kyseisessä paikassa on ollut useita vaaratilanteita ja yhden koululaisen varman auton alle jäämisen oli pelastanut hänen nopea hyppäämisensä ojan puolelle. Kyseisessä risteyksessä näkyvyys varsinkin talvella on todella huono.

 

Lepolantiellä ei ole kevyenliikenteen väylää ja tähän vedoten on aikaisemmin vuosia sitten todettu, että kyseinen ylityspaikka on haasteellista toteuttaa.  Lieksasta löytyy suojatiellä merkittyjä tienylityspaikkoja vaikkei ne jatkukaan kevyenliikenteen väylinä. Esimerkkeinä Timitrantien -Ylätien -risteys sekä Kevätniementien - Työpajankadun -risteys.

 

Esitämme, että kyseinen tienylitys pistetään suunnitteluun, varataan määräraha ja toteutetaan mahdollisimman nopealla aikataululla. Toimenpide parantaa ennen kaikkea pienten lasten turvallista koulumatkaa ja myös kuntoilevien turvallisuutta kyseisellä reitillä. Tämän turvallisen tienylityksen rakentamisella luomme turvallisuutta kuntalaisillemme."

Valtuustoaloitteessa esitetty asia on tärkeä ja Lieksan kaupungin kunta-tekniikkaliikelaitos tukee suojatien rakentamista Lepolantieltä Timitrantien
kevyen liikenteen väylälle.

Lepolantie on ELY:n ylläpitämä tie, minkä vuoksi Kuntatekniikkaliikelaitos on ottanut yhteyttä suojatien toteuttamisesta Pohjois-Savon ELY-keskukseen.

 

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päättää

1. esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2025 talousarvioon varataan määräraha suojatien rakentamiseksi Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle, mikäli suojatie on mahdollista suunnitella ja toteuttaa liikenneturvallisuus huomioiden,

2. Kuntatekniikkaliikelaitos käy Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa keskustelun suojatien toteuttamisesta Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle.

 

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päätti

1. esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2025 talousarvioon varataan määräraha suojatien rakentamiseksi Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle, mikäli suojatie on mahdollista suunnitella ja toteuttaa liikenneturvallisuus huomioiden,

2. Kuntatekniikkaliikelaitos käy Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa keskustelun suojatien toteuttamisesta Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,
sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi

 

 

 

Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 156  

273/00.02.00.03/2024  

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on esittänyt, että kaupunki varaa aloitteen mukaisesti määrärahat suojatiehen vuoden 2025 investointibudjettiin. Kaupungin valmistelussa osana muuta talousarvioprosessia huomioidaan esitys ja tuodaan valtuustolle päätettäväksi budjetin yhteydessä. Kuntatekniikkaliikelaitos hoitaa yhteistyötä Ely-keskuksen suuntaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteeseen suojatien rakentamisesta Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle, ja että aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteeseen suojatien rakentamisesta Lepolantieltä Timitrantien kevyen liikenteen väylälle, ja että aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

 sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi