Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 81


 

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakastyytyväisyyskyselyiden tulokset lv. 2023-2024 (Lieksan Keskuskoulu ja Rantalan koulu)

 

Hyvinvointilautakunta 18.06.2024 § 81  

25/00.01.03.03/2024  

 

Valmistelija Alakoulujen rehtori

 

Lieksan Keskuskoulun ja Rantalan koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakastyytyväisyyskyselyt lukuvuoden 2023-2024 toiminnan osalta tehtiin kevätlukukauden aikana. Kysely suunnattiin sekä toiminnassa mukana oleville lapsille että heidän huoltajilleen.

 

Rantalan aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta kyselyyn vastasi 16 huoltajaa. Arvosanojen keskiarvo oli 9,6 (arvosanajakauma 10:10 kpl, 9:4kpl ja 8:1kpl) eli huoltajat ovat olleet toimintaan erittäin tyytyväisiä. Toiminta on vastannut hyvin odotuksia ja lapsi on viihtynyt sekä kokenut olonsa turvalliseksi. Noin kolmasosa huoltajista ei tiennyt, miten lapsi on voinut vaikuttaa toiminnan sisältöön ja osallistua suunnitteluun. Kuitenkin yleisesti tiedottamisen aip-toiminnan osalta koettiin toimineen hyvin. Toiminnan kehittämiseksi kerätyssä palautteessa toivottiin lisää liikuntaa ja ulkoilua, vaikka vahvasti toivottiin toiminnan jatkuvan jatkossakin entiseen malliin. Yhteistyö huoltajien ja toiminnassa mukana olevien aikuisten välillä on koettu joustavaksi ja luotettavaksi. Mukavat ohjaajat ja hyvä tunnelma nousivat myös avoimissa vastauksissa kiitosten aiheeksi.

 

Lasten kyselyyn vastasi 13 lasta. Lasten vastausten mukaan mukavinta toiminnassa on ollut kaverit, leikkiminen, liikunta ja askartelu. Kehittämisehdotuksiksi lapset ehdottivat retkiä sekä enemmän lelu- ja leipomispäiviä. mahdollisuutta rauhoittumiseen, uusia pelejä sekä lisää omalelupäiviä. Välipala on joidenkin lasten kokemusten mukaan niukka.

 

 

Keskuskoulun alakoulun aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta kyselyyn vastasi 35 huoltajaa. Arvosanojen keskiarvo oli 9,4 (arvosanajakauma 10:17 kpl, 9:16kpl ja 8:2kpl) eli huoltajat ovat olleet toimintaan erittäin tyytyväisiä. Toiminta on vastannut odotuksia (täysin samaa mieltä: 32) ja lapsi on viihtynyt hyvin (täysin samaa mieltä 26) ja toimintaan osallistuminen on tuottanut lapselle iloa (täysin samaa mieltä: 27). Toiminnan kehittämiseksi kerätyssä palautteessa toivottiin päivittäisen toiminta-ajan laajentamista työelämää tukevaksi (aamuisin avautuminen 6.30 ja iltapäivällä päättyminen klo 16.30). Toivottiin myös maksuluokkien päivittämistä siten, että vain muutaman tunnin päivässä osallistuville olisi oma alhaisempi maksunsa. Ryhmäkoon pienentämistä ja rauhoittumispaikan mahdollistamista tuotiin myös esille. Yhteistyö ja toiminta on koettu joustavaksi ja sujuvaksi. Lapset ovat saanut toiminnasta uusia kavereita ja heidän tarpeitaan on huomioitu myös yksilöllisesti.

 

Lasten kyselyyn vastasi 38 lasta. Lasten vastausten mukaan mukavinta toiminnassa on ollut mm. leikkiminen, välipala, kaverit, omalelupäivä sekä ulkoilu. Kehittämisehdotuksiksi lapset ehdottivat mm. uusien lelujen hankkimista, retkiä, enemmän liikuntaa sekä lisää omalelupäiviä. Välipala on joidenkin lasten kokemusten mukaan niukka.

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää merkitä Lieksan Keskuskoulun ja Rantalan koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskyselyiden tulokset lukuvuodelta 2023-2024 tiedoksi.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti merkitä Lieksan Keskuskoulun ja Rantalan koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskyselyiden tulokset lukuvuodelta 2023-2024 tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi