Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 63


1 Tuloslaskelma 1-10
2 Käyttösuunnitelmamuutokset

 

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousraportointi 1-10/2024 ja talousarvion muutokset

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 03.12.2024 § 63  

797/02.02.02.00.01/2023  

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön luvussa II. Talous ja valvonta ohjeistetaan luvussa 9 talouden hoidosta.

 

Toiminnan ja talouden seurannasta 65 §:ssä todetaan, että toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista kokouksissaan, kuitenkin vähintään kaupungin raportointiaikataulun mukaisesti. Lisäksi toimielimet raportoivat toiminnallisten tavoitteiden ja talousarvion toteutumisesta valtuustolle raportoinnin vuosisuunnitelman mukaisesti.

 

Talousarvion muutoksista 67 §:ssä todetaan, että talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.

 

Kaupungin ensimmäisen neljänneksen Q1 (1-3 kk) talouden raportointi on käsitelty kaupunginhallituksessa 6.5.2024.

 

Osavuosikatsaukset on käsitelty toimielimissä 22.8.2024 mennessä, sen jälkeen kaupunginhallituksessa 26.8.2024 ja valtuustossa 2.9.2024.

Tässä yhteydessä on esitetty myös mahdolliset talousarviomuutokset

kaikkiin talousarvion osiin, ja toiminnallisten tavoitteiden toteumatilanne. Myös liikelaitokset ovat raportoineet taloudesta ja toiminnasta samassa aikataulussa.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen talouden toteumaraportti 1-10/2024 on esityslistan liitteenä.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen toteumaprosentti lokakuun lopussa tulisi olla 83,33 %. Lokakuun lopussa liikevaihdon toteumaprosentti on 83,87 %, ja kuntatekniikkapalvelujen myynti kaupungille 82,95 %. Lokakuun lopussa käyttötalouden kulut materiaaleissa ja palveluissa ovat 76,86 % sekä henkilöstökuluissa 82,08 %. Prosenteissa ei ole mukana kuntatekniikan investoinnit.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarviossa valtuustoon nähden sitovia

eriä ovat yhteistoimintakorvaukset, kaupungille tuotettavien investointien määrärahat ja tuloarviot projektitasolla sekä tilikauden yli-/alijäämä.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen tulosyksikön käyttösuunnitelmaa on tarkennettu, ja käyttösuunnitelman muutokset ovat liitteenä.

 

Käyttösuunnitelmamuutoksilla ei ole vaikutusta tilikauden tulokseen.

 

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta merkitsee liikelaitoksen talousraportoinnin 1-10/2024 tietoon saatetuksi, ja päättää hyväksyä käyttösuunnitelman muutokset liitteen mukaisena sekä siirtää käyttösuunnitelman muutokset kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta merkitsi liikelaitoksen talousraportoinnin 1-10/2024 tietoon saatetuksi, ja päätti hyväksyä käyttösuunnitelman muutokset liitteen mukaisena sekä siirsi käyttösuunnitelman muutokset kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 16.02 - 16.20.

 

Lisätietoja kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi