RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raportti työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä vuoden 2024 aikana
Yhteistyötoimikunta 11.12.2024 § 45
640/01.01.03.03/2024
Valmistelija Hallintojohtaja
Työsuojeluvaltuutetulle on kaupunginhallituksen päätöksellä 24.1.2022 § 29 osoitettu 12 h 12 min/vko.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n suosituksen (27.10.2022) mukaan työsuojeluvaltuutettu esittää vuosittain työsuojelutoimikunnalle tai vastaavalle edustukselliselle yhteistoimintaelimelle selvityksen siitä, mihin tehtäväkokonaisuuksiin varattu aika on käytetty. Selvitystä hyödynnetään työpaikan työsuojelutoiminnan arvioinnissa, suunnittelussa ja kehittämisessä.
Työsuojeluvaltuutettu on toimittanut raportin ajankäytöstä 1.1.-2.12.2024 väliseltä ajalta hallintojohtajalle. Raportti ajankäytöstä käydään läpi yhteistyötoimikunnan kokouksessa.
Esittelijä Hallintojohtaja
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi työsuojeluvaltuutetun ajankäytön raportin vuodelta 2024.
Päätös Yhteistyötoimikunta merkitsi tiedoksi työsuojeluvaltuutetun ajankäytön raportin vuodelta 2024.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |