RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 76
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginvaltuusto 16.12.2024 § 76
Kuntalain 94 §:n mukaan kutsu kaupunginvaltuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Kutsu tähän kokoukseen on lähetetty 11.12.2024 ja esityslista on julkaistu kaupunginvaltuuston jäsenille sähköisesti luottamushenkilöiden kokouspalvelua käyttäen 11.12.2024.
Esityslista on julkaistu kaupungin verkkosivulla 11.12.2024 sekä kokouskutsu Lieksan Lehdessä 12.12.2024.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä. Lieksan kaupunginvaltuuston osalta säännös edellyttää 24 valtuutetun läsnäoloa.
Kaupunginvaltuusto Merkittiin, että Keskustan valtuutettu Hannele Lihavaisen ilmoitettua olevansa estynyt osallistumaan kaupunginvaltuuston kokoukseen, ja koska Keskustan I varavaltuutettu Mika Muikku ilmoitti olevansa estynyt, oli paikalle kutsuttu Keskustan II varavaltuutettu Henri Pyykkö.
Merkittiin, että Perussuomalaisten valtuutettu Miia Erosen ilmoitettua olevansa estynyt osallistumaan kaupunginvaltuuston kokoukseen, ja koska Perussuomalaisten I varavaltuutettu Arttu Pyykkö ilmoitti olevansa estynyt, oli paikalle kutsuttu Perussuomalaisten II varavaltuutettu Jaakko Muikku.
Suoritetussa nimenhuudossa paikalla oli 34 valtuutettua tai varavaltuutettua.
Puheenjohtaja Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |