Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 85



 

 

Talousarviomuutokset 2024

 

Kaupunginhallitus 09.12.2024 § 296 

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Talousarviomuutokset tulee käsitellä tilikauden aikana. Palvelualueet ovat pyrkineet ennakoimaan vuoden 2024 menoja ja tuloja lokakuun toteuman perusteella vuoden toiseen talousarviomuutoskäsittelyyn. Hyvinvointilautakunta on käsitellyt omat muutosesityksensä 3.12. kokouksessaan. Liikelaitoksien johtokunnat käsittelevät omat talousarviomuutokset ja liikelaitoksien muutokset esitetään omilla liitteillään.

 

Hyvinvoinnin palvelualueella talousarviomuutoksina esitetään erityisesti perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen lisää toimintatuottoja ja niitä vastaavasti henkilöstökuluja. Yhteensä toimintatuottoja esitetään noin 50.000 euroa enemmän kuin toimintakuluja.

 

Kaupunginhallituksen alaisista palvelualueissa esitetään muutamia tarkentavia kulujen lisäyksiä sekä menoerien vähentämisiä. Merkittävimmät muutokset ovat rakennusvalvonnan tulojen lasku arvioidusta sekä lisäavustukset työllisyysvalmisteluun valtiolta. Kokonaisuudessaan hallinnon, talouden, elinvoiman ja kaupunginhallituksen talousarviomuutokset parantavat vuosikatetta, eli menot eivät lisäänny.

 

Toimitilojen osalta on jouduttu tekemään muutoksia on arvioitu jonkin verran menojen kasvua. Arvion pohjaksi ei ole saatu aivan ajantasaisia tietoja Lieksan Kiinteistöt Oy tuottamien palvelujen toteumista, vaan kulujen tasaus täytyy tehdä vuodenvaihteen jälkeen. Toimitiloihin on lisäksi kirjattu myyntitappio Toukolantie 27 myynnin vuoksi sekä lisäpoisto museon vanhaan rakennukseen kohdistuen. Vuokratuloja on sote-kiinteistöistä ollut talousarviota enemmän, koska tarkat vuokratuotot eivät olleet tiedossa talousarviossa. Toimitilapalvelujen osalta toimintakate heikkenee. Vuoden 2025 alussa toimitilapalvelujen tietojen ajantasaisuuteen tullaan panostamaan, sillä menojen tasaus jälkikäteen on vuosia vaikeuttanut kaupungin talouden toteuman arviointia.

 

Rahoitusosaan on tehty suurimmat talousarviomuutokset, kun on päivitetty verotuloarviot, valtionosuudet ja korkotuotot vastaamaan toteumia. Verotuloihin on tehty 1,1 miljoonan euron lisäys.

 

Talousarviomuutosten vaikutus peruskunnan tilikauden tulokseen on +990.000 euroa. Näillä muutoksilla tilikauden ylijäämän odotetaan olevan noin 1,7 miljoonaa euroa. Kohti tilinpäätöstä tulos voi hieman parantua, koska talousarviomuutokset on tehty varovaisuusperiaatteella ja kaikkia määrärahavarauksia ei ole voitu purkaa, vaikka ennakoitaisiin, etteivät kaikki kulut toteudu. Joulukuun verotilitys on myös tuloksen kannalta olennainen. Investointien valmistuminen ratkaisee poistojen lopullisen määrän. Niihin ei ole tehty muutoksia tässä kohdassa.

 

Investointien osalta on päivitetty projektikohtaiset toteumat. Paloaseman remontti siirtyy osin vuodelle 2025, kuten osa muistakin toimitilainvestoinneista, joita ei ehditty aloittaa kuluvana vuonna. Pielisen museon laajennuksen budjetti on ylittynyt vuoden 2024 talousarviosta, mutta pysyi kokonaisbudjetissaan. Myös uimahallin suodatinhiekka-altaan korjaus ylitti budjetin. Kokonaisuudessaan investointien määrärahoja vähennetään talousarviomuutoksena noin 75.000 euroa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle talousarviomuutosten hyväksymistä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle talousarviomuutosten hyväksymistä.

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

 sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 16.12.2024 § 85  

255/02.02.00.00.04/2024  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle talousarviomuutosten hyväksymistä.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä talousarviomuutokset.

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

 sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi