RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Palautekeskustelu seniorimessujen toteutumisesta
Vanhusneuvosto 14.10.2024 § 45
Käydään keskustelu ja merkitään tiedoksi.
Osallistujia messuilla oli yli kaksisataa ja järjestelyt toimivat palautteen perusteella hyvin. Kahvituksen järjestelyitä kannattaa miettiä tarkemmin seuraavalla kerralla.
Palautteissa tapahtumaa pidettiin hyvänä ja kannatettavana. Osassa palautteissa todettiin ala-aulassa olevan liikaa hälyä ja meteliä. Tila koettiin myös joissakin palautteissa liian ahtaaksi. Luentoja kiiteltiin. Tapahtumalle toivottiin myös jatkoa. Tapahtuma on tarkoitus järjestää myös ensi vuonna.
Päätös Merkittiin tiedoksi
| Edellinen asia | Seuraava asia |