RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 143
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maahanmuuttokoordinaattorin viran perustaminen
Hyvinvointilautakunta 03.12.2024 § 143
709/01.01.00.00/2024
Valmistelija Hyvinvointijohtaja
Maahanmuuttokoordinaattorin toimenkuvaan kuuluu tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa. Näitä ovat mm. alkuhaastattelujen ja kotouttamissuunnitelmien laatiminen. Lisäksi tehtäväkokonaisuuteen kuuluu asioita, jotka kohdistuvat asiakkaiden oikeusasemaan. Mm. TEM:in linjauksen perusteella em. tehtäviä sisältäviä, maahanmuuttopalveluihin liittyviä työsuhteita on muutettu virkasuhteiksi.
Lieksan kaupungin hallintosäännön 40§ mukaan kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Maahanmuuttokoordinaattorin siirtäminen työsuhteesta virkasuhteeseen tapahtuu viranhaltijapäätöksellä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle maahanmuuttokoordinaattorin viran perustamista.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle maahanmuuttokoordinaattorin viran perustamista.
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,
sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |