RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 23
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talouden seuranta ja raportointi - talouden vuosikello 2025
Kaupunginhallitus 20.01.2025 § 23
12/02.02.02.00.01/2025
Valmistelija Kaupunginjohtaja
Lieksan kaupungin hallintosäännön luvussa II. Talous ja valvonta ohjeistetaan luvussa 9 talouden hoidosta.
Toiminnan ja talouden seurannasta 67 §:ssä todetaan, että toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista kokouksissaan, kuitenkin vähintään kaupungin raportointiaikataulun mukaisesti. Lisäksi toimielimet raportoivat toiminnallisten tavoitteiden ja talousarvion toteutumista valtuustolle raportoinnin vuosisuunnitelman mukaisesti.
Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana (§ 69). Muutosesitykset tehdään talouden seurannan perusteella, lähtökohtaisesti osavuosikatsausten yhteydessä.
Talouden seurannan lähtökohtana on kuukausikirjanpito. Toimielinten tehtävänä on seurata talousarvion toteutumista. Tätä varten on syytä laatia operatiivisten talousprosessien laadinnan aikataulu, jonka mukaisesti kirjanpito valmistuu kuukausittain. Kuukausikirjanpito on pohjana kaikelle muulle talousinformaatiolle.
Kunnilla on lakisääteinen (KuntaL 120 a §) velvollisuus raportoida taloustietonsa Valtiokonttorin taloustietopalveluun. Kuntien on toimitettava erikseen säädetyt taloustietonsa yhdenmukaisessa ja vertailtavassa muodossa. Raportoidut tiedot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä Tutkihallintoa.fi -palvelussa. Talousraportoinnin aikataulut on säädetty valtioneuvoston asetuksella. Raportoidut aineistot tulee toimittaa ja hyväksyä raportointien määräpäiviin mennessä.
Talouden vuosikellossa tuodaan esille keskeiset talouteen liittyvät, koko kaupunkia koskevat prosessit. Tämän avulla valmistelu tapahtuu kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Talouden vuosikellossa esitetään
- tilinpäätösaikataulu
- talousarviovuoden talouden seuranta / osavuosikatsaukset
- talouden ja toiminnan suunnittelu / talousarvio
Tilinpäätös tulee valmistella maaliskuun loppuun mennessä. Talouden seurannan ja osavuosikatsausten laadinnassa on hyvä huomioida kuntien lakisääteinen taloustietoraportointi. Veroprosentit tulee ilmoittaa marraskuun 17. päivä mennessä. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä seuraavan vuoden talousarvio.
Talouden vuosisuunnitelma on seuraava:
Helmikuu
- Vuoden 2024 tilinpäätösennuste, varaukset ja arvonalentumiset, kh 17.2.
Maaliskuu
- Vuoden 2024 tilinpäätöksen käsittely, kh 24.3.
Huhtikuu
- Vuoden 2025 tammi-maaliskuu (Q1) talouden toteumaraportti, kh 22.4. ja lautakunnat oman aikataulun mukaan
Elokuu
- Vuoden 2025 osavuosikatsaus (Q2) ja talousarviomuutokset valtuustoon
Syyskuu
- Vuoden 2026 talousarvioraami
Lokakuu
- Vuoden 2025 tammi-syyskuu (Q3) talousraportointi
Marraskuu
- Vuoden 2026 veroprosenttien päättäminen
Joulukuu
- Vuoden 2026 talousarvio
- Vuoden 2025 talousarviomuutokset
Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2025 talouden seurantaa kolme kertaa, eli kvartaaleittain. Lautakunnat päättävät halutessaan tiheämmästä seurannasta. Tulosyksikköpäälliköt seuraavat yksiköidensä talouden toteumaa joka kuukausi. Talouspalvelut lähettävät valtionkonttorille kvartaaleittain kuntatietoraportoinnin.
Syksyn päivämäärät ja talousarvion aikataulu sekä valtuuston mahdolliset seminaarit tarkentuvat myöhemmin keväällä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,
sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |