RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.02.2025/Pykälä 59
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Periaatepäätös yleisessä käytössä olevien yhdistyksien vuokraamista maa-alueista
Kaupunginhallitus 03.02.2025 § 59
85/10.00.00.00/2025
Valmistelija Kaupunginjohtaja
Lieksan kaupungin vuonna 2017 hyväksytyssä maapoliittisessa ohjelmassa on linjattu maa-alueiden luovuttamisen ehdoista ja hinnoittelusta. Hinnoittelu koskee pääasiassa asunto-, teollisuus- ja matkailutontteja kaavoitetuilla alueilla. Kaupungilla on muutamia voimassa olevia maanvuokrasopimuksia, joissa yhdistys on vuokrannut maa-alueen kuntalaisten yleistä virkistyskäyttöä varten. Näissä tapauksissa yleishyödyllinen yhdistys ylläpitää ja huoltaa aluetta, esimerkiksi hiihtolatua tai uimarantaa. Maanvuokrat ovat vaihtelevia, eivät yhdenmukaisia, ja kussakin tapauksessa erikseen määritettyjä. Yhdistykset ovat voineet hakea kuluja takaisin avustuksien muodossa.
Maapoliittisessa ohjelmassa ei ole säädetty erikseen tämän kaltaisille virallisia luovutusehtoja. Maapoliittisessa ohjelmassa todetaan:
"Erikseen määrittelemättömien kohteiden osalta luovutuksissa käytetään aina erikseen päätettäviä hintoja ja ohessa olevia perusehtoja soveltuvin osin. Muiden kohteiden hinnoittelusta sekä muista luovutukseen liittyvistä ehdoista päättää kaupunginhallitus maankäyttöpäällikön esityksestä, ellei hallintosääntöön ole toisin kirjattu."
Yhdistyksien tekemä työ kuntalaisten virkistyspaikkojen ylläpitämiseksi on arvokasta. Kaupunki on joutunut kustannussyistä karsimaan erityisesti kylillä sijaitsevien kohteiden ylläpitoa. Vuokrat ovat olleet nimellisiä, jolloin niiden tulovaikutus kaupungille ei ole merkittävä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että yleishyödyllisten yhdistysten yleiseen käyttöön vuokratuilta maa-alueilta ei peritä vuokraa 1.1.2025 alkaen. Edellytyksenä on, että yhdistys vuokraa alueen siten, että virkistyskäyttö on kaikille avointa ja siitä ei peritä maksua.
Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunkiympäristöjohtajan/kaupunginjohtajan ratkaisemaan mahdollisten uusien vuokrahakemusten kohdalla noudattaako käyttö edellä mainittuja periaatteita. Kunkin hakemuksen kohdalla arvioidaan, soveltuuko kaupungin maa-alue kyseiseen käyttöön.
Päätös Kaupunginhallitus päätti, että yleishyödyllisten yhdistysten yleiseen käyttöön vuokratuilta maa-alueilta ei peritä vuokraa 1.1.2025 alkaen. Edellytyksenä on, että yhdistys vuokraa alueen siten, että virkistyskäyttö on kaikille avointa ja siitä ei peritä maksua.
Kaupunginhallitus valtuutti kaupunkiympäristöjohtajan/kaupunginjohtajan ratkaisemaan mahdollisten uusien vuokrahakemusten kohdalla noudattaako käyttö edellä mainittuja periaatteita. Kunkin hakemuksen kohdalla arvioidaan, soveltuuko kaupungin maa-alue kyseiseen käyttöön.
Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus kävi keskustelun valmistelussa olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Kokous päättyi klo 18.12.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,
sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |