Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.01.2025/Pykälä 12


 

 

Eron myöntäminen Mimosa Laatikaiselle nuorisovaltuustosta

 

Kaupunginhallitus 03.01.2025 § 12  

643/00.00.01.00.07/2021  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Nuorisovaltuusto on päättänyt kokouksessaan 11.12.2024 esittää eron myöntämistä Mimosa Laatikaiselle nuorisovaltuuston jäsenyydestä.

 

Esitetyn muutoksen jälkeen nuorisovaltuustoon kuuluu kymmenen jäsentä.

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 14 §:n mukaan kaupunginhallitus

päättää vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta, asettamisesta ja

toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan

kaupunginhallitus päättää nuorisovaltuuston kokoonpanosta

nuorisovaltuuston esityksen perusteella. Nuorisovaltuuston muodostavat varsinaiset nuorisovaltuutetut. Jäseniä valtuustossa on kahdeksasta

kolmeentoista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää eron Mimosa Laatikaiselle nuorisovaltuuston jäsenyydestä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti myöntää eron Mimosa Laatikaiselle nuorisovaltuuston jäsenyydestä.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi