RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.01.2025/Pykälä 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Elinvoimajohtajan viran täyttäminen
Kaupunginhallitus 03.01.2025 § 9
666/01.01.01.01/2024
Valmistelija Hallintojohtaja
Kaupunginhallitus julisti 4.11.2024 § 272 elinvoimajohtajan viran haettavaksi. Hakuaika virkaan oli 7.11. - 9.12.2024 klo 12.00 ja hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä sekä Työmarkkinatorilla. Määräaikaan mennessä virkaa haki 45 henkilöä. Hakuajan päättymisen jälkeen yksi hakijoista perui hakemuksena. Yksi hakijoista ei täyttänyt asetettua kelpoisuusvaatimusta, joka oli soveltuva korkeakoulututkinto.
Kaupunginhallituksen asettamaan valintaryhmään kuuluivat Matti Taponen, Mirja Karhinen, Seppo Kiiskinen, Esko Saastamoinen, Pirre Seppänen ja Sari Leinonen. Valintaryhmä päätti kutsua haastatteluun Tiina Hämäläisen, Anne Karppisen, Juha Liukkosen, Janne Pussisen, Katriina Päivisen ja Kati Shibutanin. Haastattelut toteutettiin 17.12.2024. Yksi haastatteluista tapahtui etäyhteydellä.
Luettelo kaikista hakijoista on kaupunginhallituksen jäsenten luettavissa ja valintaryhmä käy kokouksessa läpi haastatteluissa esiin tulleet seikat.
Lieksan kaupungin 1.1.2025 voimaan tulevan hallintosäännön 46 §:n mukaan kaupunginhallitus ottaa virkaan elinvoimajohtajan.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että
1. elinvoimajohtajan virkaan valitaan KM Anne Karppinen ja varalle kulttuurituottaja (AMK) Tiina Hämäläinen,
2. elinvoimajohtajan kokonaispalkka on 6400 euroa/kk.
Perusteluna on valittavan monipuolinen työkokemus sekä hakemuksessa ja haastattelussa esiin tullut soveltuvuus tehtävään.
Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti, että

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |