Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkiympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.01.2025/Pykälä 7


 

 

Katuvalaistuksen ohjaus

 

Kaupunkiympäristölautakunta 21.01.2025 § 7  

14/10.03.01.08/2025  

 

Valmistelija Kaupunkiympäristöjohtaja

 

Kuntatekniikkaliikelaitos on kokouksessaan 10.10.2023 § 46 päättänyt katuvalaistuksen ohjauksesta vuoden 2024 loppuun niin, että katuvalaistuksen paloaikaa on vähennetty kello 23.00-05.00 välisenä aikana, lukuun ottamatta kaupungin keskusta-aluetta. Kesällä katuvalaistus on ollut tauolla toukokuun puolivälistä elokuun alkupuolelle vaihdellen muun muassa koulujen alkamis- ja päättymispäivien ajankohdan mukaan. Vaskiviikolla keskustan keskeisimmät katuosuudet ovat olleet valaistuina tapahtuman ajan.

 

Katuvalaistuksen ohjauksella on voitu vaikuttaa katuvalaistuksen energiakulutukseen ja sitä kautta energiakustannuksiin sekä kasvihuonekaasujen päätösmääriin, joten on perusteltua jatkaa katuvalaistuksen ohjausta nykyisen ohjauksen mukaisesti vuosille 2025-2026. Yösammutuksista on tarkoitus edetä vaiheittain energiatehokkaaseen led-valaistukseen ja myöhemmässä vaiheessa katuvalaistuksen ohjausjärjestelmän uusimiseen. Järjestelmän uusiminen on mahdollista sen jälkeen, kun vanha tekniikka on toteutettu led-valonlähteitä hyödyntäen.

 

 

Esittelijä Kaupunkiympäristöjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkiympäristölautakunta päättää jatkaa katuvalaistuksen ohjausta vuosina 2025-2026 nykyisen ohjauksen mukaisesti.

 

Päätös Kaupunkiympäristölautakunta päätti jatkaa katuvalaistuksen ohjausta vuosina 2025-2026 nykyisen ohjauksen mukaisesti.

 

 

Lisätietoja Kaupunkiympäristöjohtaja Juha Jääskeläinen, p. 040 636 2079,

 sähköposti juha.jaaskelainen(at)lieksa.fi