RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 04.02.2025/Pykälä 24
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Perhepäivähoitajan (vakanssi 40118) muuttaminen sosionomin vakanssiksi
Hyvinvointilautakunta 04.02.2025 § 24
67/01.01.00.01/2025
Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja
Varhaiskasvatuslaki 540/2018
Varhaiskasvatuksen henkilöstörakenne muuttuu vuodesta 2030 lähtien siten, että päiväkodeissa vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.
Sosionomi varhaiskasvatuksessa
Sosionomin tehtävänkuvaan lasten kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kuuluu myös lapsen kasvuympäristön huomioiminen ja ennakoiva perheiden tukeminen. Hän edistää omalta osaltaan lapsen, lapsiryhmien ja perheiden toimijuutta, osallisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, turvallisuutta ja kestävää elämäntapaa. Erityisosaaminen on asiakas- ja verkostotyössä. Keräämme myös kokemuksia sosionomin tehtävästä palkkaamalla Lieksan varhaiskasvatukseen ensimmäisen sosionomivakanssilla olevan työntekijän, huomioiden tulevan henkilöstörakennemuutoksen vuodesta 2030 lähtien.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että perhepäivähoitajan vakanssi nro 40118 muutetaan sosionomin vakanssiksi 1.8.2025 alkaen.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että perhepäivähoitajan vakanssi nro 40118 muutetaan sosionomin vakanssiksi 1.8.2025 alkaen.
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,
sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi
varhaiskasvatusjohtaja Tuula Rantala, p. 040 1044 128,
sähköposti tuula.rantala(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |