RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.02.2025/Pykälä 66
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginvaltuuston jäsenten aloitteet
Kaupunginhallitus 17.02.2025 § 66
98/00.02.00.03/2025
Valmistelija Hallintojohtaja
Lieksan kaupungin hallintosäännön 124 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Kaupunginhallitus ilmoittaa kaupunginvaltuustolle, että seuraavat vuonna 2024 jätetyt valtuustoaloitteet ovat olleet käsittelemättä vuoden 2024 lopussa ja niiden johdosta on ryhdytty alempana mainittuihin toimenpiteisiin:
Valtuustoaloite 11.11.2024 Rautatieaseman ja sen alueen yleiskuvan aktiivinen edistäminen
Aloite on käsitelty kaupunginvaltuustossa 27.1.2025 § 4
Valtuustoaloite 11.11.2024 Kuntahistorian kirjoittamisen edellytysten selvittäminen
Aloite käsitellään kaupunginvaltuuston kokouksessa 24.2.2025.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa kaupunginvaltuustolle vuonna 2024 jätetyt valtuustoaloitteet, jotka ovat olleet käsittelemättä vuoden 2024 lopussa ja toimenpiteet, joihin niiden johdosta on ryhdytty.
Päätös Kaupunginhallitus päätti ilmoittaa kaupunginvaltuustolle vuonna 2024 jätetyt valtuustoaloitteet, jotka ovat olleet käsittelemättä vuoden 2024 lopussa ja toimenpiteet, joihin niiden johdosta on ryhdytty.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,
sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |