Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 14


 

 

Kuntalaisaloitteet 2024

 

Kaupunginhallitus 17.02.2025 § 67 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

 

Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 155 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä.

 

Vuonna 2024 Lieksan kaupunki on vastaanottanut seuraavat kuntalaisaloitteet:

 

1. Kuntalaisaloite 20.1.2024 Ilotulitusrakettien ampumisesta taajama-alueella vain määrätyissä paikoissa

 

Aloitteessa tuodaan esille, että koirat kärsivät paukutteluista, rakettien ampuminen on turvallisuusasia ja raketteja suuntautuu kiinteistöjen pihoille. Aloitteessa esitetään, että voiko Lieksan kaupunki tehdä päätöksen, ettei uutenavuotena saa ampua raketteja taajamassa kuin ennalta määrätyissä paikoissa.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on kokouksessaan 24.10.2024 § 52 on todennut, että Kuntatekniikkaliikelaitos on pyytänyt pelastuslaitoksen lausunnon kuntalaisaloitteeseen. Lausunnossa todetaan, että tällä hetkellä pelastusviranomainen voi kieltää ilotulitteiden käytön, jos siitä aiheutuu erityistä vaaraa. Nykyisin pelastuslaitoksilla ei ole ollut mahdollisuutta kieltää meluhäiriön perusteella ilotulitteiden käyttöä.

 

Kuntatekniikkaliikelaitos on selvittänyt eri vaihtoehtoja Lieksan kaupungin omistamista maa-alueista ilotulitteiden ampumisalueiksi. Kuntatekniikkaliikelaitoksen mukaan suositeltavia ilotulitteiden ampumisalueita olisivat Urheilupuisto, Hyvinvointikeskus Liehun ja Lieksan Areenan takana sijaitsevat alueet. Myös Lieksan satama-alue olisi suositeltava paikka sijainnin ja alueen avoimuuden kannalta.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen suositus on, että ilotulitteiden ampumisaikaa lyhennettäisiin siten, että ilotulitteiden ampuminen päättyisi kello 24.00.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 5.11.2024 § 130 todennut, että rakettien ampumiseen liittyvät turvallisuustoimenpiteet ovat sekä jokaisen raketin ampujan että turvallisuusviranomaisten järjestämän tiedotuksen vastuulla. Urheilupuiston alue soveltuu avoimen tilan takia hyvin rakettien ampumiseen. On toivottavaa, että ampumisen yhteydessä tulevat roskat viedään pois kaikilta paikoilta, joissa raketteja ammutaan.

 

2. Kuntalaisaloite 30.1.2024 Talvipolun tekemisestä Saavalle

 

Aloitteessa esitetään, että kaupunki ylläpitäisi talvipolkua Saavalla. Aloitteessa todetaan, että keskustan lähellä sijaitseva Saavan ulkoilureitti on suosittu ulkoilu- ja lenkkeilyalue sulan maan aikaan, mutta talvisin kaikki keskustan lähellä sijaitsevat ulkoilureitistöt ovat osana kaupungin latuverkostoa ja varattu yksinomaan hiihtäjille. Muulla tavoin liikkuville, kuten lenkkeilijöille (juosten, kävellen, koiran kanssa) ainoa vaihtoehto on kulkea katuja pitkin. Moni haluaisi kuitenkin kävelemään myös talviseen luontoon ja metsään.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 2.4.2024 § 52 todennut, että Saavan reitille on mahdollista tehdä kunto- ja virkistysliikuntakäyttöön sopiva talvipolku. Reitti on syytä tehdä latu-uran vasempaan reunaan ja kiertosuunnan tulee olla vastakkainen hiihtäjiin nähden turvallisen kohtaamisen varmistamiseksi. Polun hoito ei lisää liikunnan kustannuksia, vaan kävelyreitti ja hiihtoladut tehdään samalla ajokerralla. Kävelyreitti voidaan ottaa käyttöön välittömästi seuraavan hiihtokauden alkaessa.

 

Helpomman, kaikille kuntoilijoille sopivan kävelyreitin suunnittelu voidaan tehdä esim. Lieksanjoen rantoja noudattaville poluille. Helposti saavutettavat kävely- ja monitoimireitit ovat liikuntapaikkojen suunnittelun ja rakentamisen painopisteitä.

 

3. Kuntalaisaloite 23.2.2024 Toimielimessä toimimisen esteellisyyden tarkistamiseksi kaupungin tilinkäyttöoikeuden omaavilta henkilöiltä

 

Aloitteessa pyydetään, että kaupunki selvittäisi Kuntaliiton kautta esteellisyysperusteita neljän viranomaisen tilinkäyttöoikeudesta. Aloitteen tekijän mielestä, jos henkilö on valtuustossa ja lautakunnassa, niin luottamus hänen toimintaan vaarantuu.

 

Hallintojohtaja on vastannut 14.8.2024 lähettämällään sähköpostilla aloitteen tekijälle, että ensin tarkistettuaan Kuntaliitosta, henkilö on vaalikelpoinen niin valtuustoon kuin lautakuntaan. Myöskään tilinkäyttöoikeudelle ei henkilön työtehtävässä ole estettä.

 

4. Kuntalaisaloite 20.5.2024 Kaupunkiveneiden hankkimisesta asukkaiden ja lomalaisten käyttöön

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on kokouksessaan 24.10.2024 § 53 todennut, että Kuntatekniikkaliikelaitos on käynyt keskustelun soutuveneiden hankinnasta Lieksan kaupungille. Keskusteluissa on todettu, että soutuveneiden hankinta kaupunkiveneiksi asukkaiden ja lomalaisten käyttöön ei ole mahdollista kaupungin palveluna, koska kaupunkivenepalvelu ei ole kaupungin ydintoimintaa. Paikkakunnalla on mahdollisuus soudun harrastamiseen, ja Lieksassa on toimijoita, joilta soutuveneitä on mahdollista vuokrata soutukäyttöön.

 

5. Kuntalaisaloite 9.7.2024 Valaistuksen lisäämisestä Kaarisilta-Iljanniemen puistotien varrelle

 

Aloitteessa todetaan, että muutaman sadan metrin puistotieltä puuttuu täysin valaistus, jotta se olisi turvallinen myös pimeään aikaan.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on kokouksessaan 24.10.2024 § 54 todennut, että alustavassa investointisuunnitelmassa vuosille 2025-2029 esitetään investointimäärärahaa katuvalaistusverkon saneeraukseen. Saneerauksen tavoitteena on katuvalaistuksen päivittäminen led-valaistukseen asuinalueittain vuodesta 2025 alkaen. Saneeraussuunnitelma kohdistuisi alkuvaiheessa vuosille 2025-2027. Saneeraussuunnittelun yhteydessä on tarkoituksenmukaista selvittää Kaarisilta-Iljanniemen puistotien valaistuksen vaihtoehtoiset toteutusratkaisut ja rakentamisen kustannukset. Mikäli katuvalaistusverkon saneeraukseen sekä puistotien valaistuksen suunnitteluun ja rakentamiseen on käytettävissä määräraha, valaistuksen toteutus olisi luontevinta katuvalaistussaneerauksen aikataulun mukaisesti. 

 

6. Kuntalaisaloite 9.7.2024 Paalasmaan ja Lieksan välisten liikenneyhteyksien kehittämisestä

 

Aloitteessa ehdotetaan liikenneyhteyksien parantamista/kehittämistä Paalasmaasta Lieksaan uuden laivaväylän perustamisella, joka palvelisi niin kotimaan kuin ulkomaan matkailua, yrittäjyyttä, työssäkäyntialueen laajenemista, yhteistyötä kuntien, yhteisöjen järjestöjen välillä ja metsäteollisuutta.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 9.9.2024 § 212 todennut, että Paalasmaa on Juuan kunnan aluetta ja Juuan kunta vastaa yleisesti Paalasmaan alueen kehittämisestä. Maankäytöllisesti Lieksan kaupungilla ei ole toimivaltaa alueella. Lieksan kaupunki haluaa kehittää vesistöliikennettä Pielisellä, mutta liikennöinnin kehittämisen suunnaksi on valittu Koli-Vuonislahti -suunta sekä mahdollisesti myös Lieksan satama. Kaupunki näkee, että se ei realistisesti voi olla kehittämässä tai hankkimassa vesiliikennettä lisäksi Vaaraniemi-Paalasmaa -välille.

 

7. Kuntalaisaloite 15.8.2024 Kaupunginniemen uimarannan esteettömyyden parantamisesta

 

Aloitteessa ehdotetaan, että Kaupunginniemen uimarannalle rakennettaisiin liikuntarajoitteisille tukikaiteet.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 3.9.2024 § 106 todennut, että Lieksan kaupungin liikuntatoimi on jo aloittanut aloitteessa ehdotetun, liikuntarajoitteisille tarkoitetun kaidejärjestelyn rakentamisen Kaupunginniemen uimarannalle. Kaiteet tullaan kuluvan syksyn aikana kiinnittämään rannalle rakennettuun laituriin siten, että liikuntarajoitteiset voivat liikkua syvemmälle veteen laiturin vierustaa myöten. Kaiteiden lisäksi tutkitaan mahdollisuutta rakentaa laiturin viereen myös pohjaa myötäilevä ramppi, joka mahdollisesti helpottaa liikkumista vedessä. Rampin mahdollinen rakentaminen tulee ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun laituriin kiinnitettyjen kaiteiden toimivuutta on testattu käytännössä ja saatu palautetta niitä hyödyntäviltä uimarannan käyttäjiltä.

 

8. Kuntalaisaloite 9.9.2024 Alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen määräaikaisesta alentamisesta

 

Aloitteessa esitetään, että Lieksan kaupunki kohtelee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia tasa-arvoisesti harrastusmahdollisuuksissa ja alentaa kaikkien alle 18-vuotiaiden liikuntapaikkamaksujen prosentuaalisesti samalla lailla kuin hyvinvointilautakunnan 3.9.2024 tekemässä päätöksessä § 105.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 22.10.2024 todennut, että Hyvinvointilautakunnan 3.9.2024 tekemä päätös jäähallin alle 18-vuotiaiden harrastus- ja kilpailutoimintaan kohdistuvien maksujen alentamisesta on määräaikainen, ja normaalimaksuihin palataan vuoden 2025 alusta alkaen.

 

Päätös perustui siihen tosiasiaan, että jäähallin käyttömaksut ovat selvästi korkeammat kuin esim. liikuntahallin vastaavat maksut. Liikuntahallin käyttäjämaksu kaikilta kolmelta lohkolta eli hallin koko liikuntatilasta on 24,20 €/tunti, ja jäähallin 55 €/tunti. Jos em. harjoitusvuorojen maksut jakaa esim. 15 käyttäjälle, tulee käyttäjäkohtaiseksi hinnaksi liikuntahallissa 1,61 €/tunti ja jäähallissa 3,67 €/tunti. Jääkiekon ja taitoluistelun harrastaminen on lisäksi mm. varusteiden osalta selvästi kalliimpaa kuin liikuntahallissa harrastettavissa sisäliikuntalajeissa. Päätöksellä haettiin kuluvalle vuodelle myös tasapuolisuutta eri lajien harrastajien välille.

 

Ikäluokkien pieneneminen vaikuttaa liikuntapaikkojen käyttäjämääriin. Myös harrastamisen kustannuksilla on merkitystä harrastuksen valintaan. Joukkuelajien harjoitusryhmien pieneneminen nostaa yksittäisen harrastajan kustannuksia. Hyvinvointilautakunnan 3.9.2024 tekemä päätös jäähallin käyttäjämaksujen määräaikaisesta alentamisesta kohdistui paikkakunnan kalleimpia harrastusmaksuja maksaviin alle 18-vuotiaisiin harrastajiin, ja edisti siten kuntalaisaloitteessa esille nostettua tasapuolisuutta harrastusmaksujen osalta. Määräaikaisen käyttäjämaksualennuksen suuntaaminen myös liikuntahallin maksuihin olisi estänyt tämän tavoitteen toteutumisen.

 

9. Kuntalaisaloite 11.9.2024 Katuvaloista Lähdetielle ja Suopursuntielle

 

Aloitteessa todetaan, että talvella tiet ovat pimeitä ja ne ovat yhdet ainoista teistä Kotolan alueella, jossa ei ole katuvaloja. Ohi ajavat autot ajavat kovasti ja valot parantaisivat huomattavasti asukkaiden turvallisuutta ja näkyvyyttä.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on kokouksessaan 24.10.2024 § 55 todennut, että alustavassa investointisuunnitelmassa vuosille 2025-2029 esitetään investointimäärärahaa katuvalaistusverkon saneeraukseen. Saneerauksen tavoitteena on katuvalaistuksen päivittäminen led-valaistukseen asuinalueittain vuodesta 2025 alkaen. Saneeraussuunnitelma kohdistuisi alkuvaiheessa vuosille 2025-2027. Saneeraussuunnittelun yhteydessä on tarkoituksenmukaista selvittää Lähdetien ja Suopursuntien vaihtoehtoiset valaistuksen toteutusratkaisut ja rakentamisen kustannukset. Mikäli katuvalaistusverkon saneeraukseen sekä Lähdetien ja Suopursuntien valaistuksen suunnitteluun ja rakentamiseen on käytettävissä määräraha, valaistuksen toteutus olisi luontevinta katuvalaistussaneerauksen aikataulun mukaisesti.

 

10. Kuntalaisaloite 19.9.2024 Uimahallin ikkunateippien poistamiseksi

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 5.11.2024 § 125 todennut, että Lieksan uimahallin ikkunoista on tullut palautetta vuosien aikana. Isojen ikkunoiden vuoksi liiasta lämmöstä aurinkoisilla keleillä on tullut palautetta samoin auringon valon häikäisystä veden pinnassa. Eniten on tullut palautetta ihmisten kulkemisesta ikkunan vierestä eli ikkunaseinustaa on käytetty oikoreittinä urheilupuistoon ja takaisin kuljettaessa koulujen ja urheilupuiston väliä. Ohikulkijoiden on myös epäilty kuvanneen uimahallin sisälle. Näistä seikoista johtuen, päädyttiin peittämään osa ikkunoista harmailla

teipeillä. Teippaus tapahtui kesällä olleen uimahalliremontin aikana.

 

Uimahallin avauduttua teippauksista tuli runsaasti palautetta, joissa oli useita vaateita teippien poistamiseksi. Kaupunki päätti järjestää asiasta avoimen kyselyn, johon pystyi vastaamaan sähköpostin lisäksi paperivastauksina uimahallilla. Vastauksia saatiin yhteensä 620 kpl. Vastauksista valtaosassa esitettiin teippien poistamista.

 

Ikkunoiden teippaus poistetaan. Teippauksen sijaan tulee miettiä jokin muu ratkaisu ikkunoiden vierestä kulkemiseen. Yksi vaihtoehto on aidan rakentaminen uimahallin takapihalle niin, että kulku ikkunaseinän vieressä estyy.

 

11. Kuntalaisaloite 25.9.2024 Mähkön kaukalon siirtämisestä Rantalan koulun viereen

 

Aloitteessa on ehdotettu, että Mähkön kaukalo siirrettäisi Rantalan koulun viereen puretun rakennuksen tontille.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 5.11.2024 § 123 todennut, että Lieksan kaupungin liikuntatoimi on hankkinut uuden luistelukaukalon Heikkilään Mähkölle vanhan kaukalon paikalle. Vanha kaukalo on purettu ja alueen pohjaus on suoritettu. Uusi kaukalo tulee marraskuun aikana Lieksaan. Kaukalo on järkevintä sijoittaa entiselle paikalleen, koska siinä on jo valmiina alueen pohjaus, ja paikalla on valaistus kaukalolle ja huoltokoppi, jossa on pukuhuoneet varusteiden vaihtoa varten. Lisäksi kaukalon nykyinen sijainti palvelee laajasti Rantalan ja Mähkön alueiden asukkaita.

 

Rantalaan sijoittamisessa on ongelmana, että siellä ei ole kaukalolle vielä paikkaa, vaan esitetty entinen sivistysviraston paikka on vielä rakennuksen purkutyömaana. Lisäksi alueen kaavan mukaan kaukaloa ei voi siirtää Rantalaan. Puretun sivistysviraston tontti on yleisten rakennusten korttelialuetta, joka ei mahdollista liikuntapaikkoja. Oppilasmäärän vähentyessä Rantalan koulun jatko nousee lähivuosina keskusteluun. Kaukalon siirtoon tarvittava kaavamuutos ei ole perusteltu, jos opetustoiminta siirtyy pois Rantalasta.

 

12. Kuntalaisaloite 23.10.2024 Vapaudenpuiston leikkipuiston neljännen sivun aitaamisesta

 

Aloitteessa tuodaan esille, että avatun Vapaudenpuiston leikkipuiston kolme (3) sivua on aidattu, ja puiston neljäs (4) sivu tulisi myös aidata. Aloitteessa todetaan, että puiston käyttäjäryhmää on ensisijaisesti alle kouluikäiset lapset. Puisto on turvaton lapsille, kun koko aluetta ei ole aidattu. Puistossa on sattunut useampia vaaratilanteita, kun lapset pääsevät poistumaan alueelta ilman aitaa. Vapaudenpuistossa on paljon liikkujia pyörillä. Aloitteessa toivotaan, että aita rakennetaan ennen kuin jotain sattuu.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on kokouksessaan 3.12.2024 § 65 todennut, että Vapaudenpuiston uusi leikkipaikka on toteutettu hyväksytyn rakennussuunnitelman mukaisesti, ja osaksi puistoa. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole vilkasta tieliikennettä, jyrkänteitä tai vaarallista rantaa. Leikkipaikka on tasamaastoisella puistoalueella, josta on hyvä näkyvyys eri suuntiin.

 

Puiston kevyen liikenteen väylät on osoitettu liikennemerkeillä. Tieliikenne-lain mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Pyöräily leikkipaikan läpi on estetty huoltoportilla.

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksessa käydyn keskustelun, ja edellä olevan vastauksen perusteella Vapaudenpuiston leikkipaikkaa ei aidata aloitteessa esitetyn mukaisesti.

 

13. Kuntalaisaloite 4.11.2024 Kaukolämmön kilpailuttamisesta Lieksan Kiinteistöt Oy:n kiinteistöissä

 

Aloitteessa on ehdotettu, että voisiko Lieksan Kiinteistöt vaihtaa kaukolämmön toimittajaa, koska kaukolämpömaksut nostava koko ajan Lieksan Kiinteistöjen vuokralaisten vuokria.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.2.2025 § 57 todennut, että Lieksan Kiinteistöt Oy on Lieksan kaupungin 100 % omistama tytäryhtiö. Yhtiö toimii itsenäisesti osakeyhtiölain mukaisesti. Kaupungin omistajaohjauksesta on säädetty konserniohjeella ja hallintosäännöllä. Omistajaohjauksesta vastaa kaupunginjohtaja yhdessä kaupunginhallituksen kanssa. Kaupunki on pyytänyt Lieksan Kiinteistöt Oy:ltä asiassa lausunnon, koska aloite koskee heidän omistuksessaan olevia kiinteistöjä, ei suoraan kaupungin omistuksessa olevia kiinteistöjä.

 

Lieksan Kiinteistöt Oy toteaa omassa lausunnossaan, että kaukolämmön toimittajaa ei voi vaihtaa. Lieksassa on vain yksi kaukolämpöverkkojen omistaja ja kaukolämmön toimittaja. Kaukolämmön voi vaihtaa vain vaihtamalla rakennuksen lämmitysmuodon toiseen, kuten maalämpöön, öljyyn tai sähköön. Kukin lämmitysmuoto sisältää omat kustannukset investointina ja tai käytettävän raaka-aineen muodossa.

 

Lieksan kaupunki on omistajaohjauksella kehottanut tytäryhtiötään tekemään energiatehokkuustoimia, jotta kustannukset laskisivat. Lämmön kustannukset aiheuttavat ongelmia niin kiinteistöjen omistajalle kun vuokralaisille. Loppuviimein vuokralaisen eli lämmön käyttäjän on maksettava lämmityskulu ja siksi vuokrat ovat kasvaneet. On vuokralaisten etu, että vuokrataloissa on mahdollisimman suuri käyttöaste, jonka vuoksi vajaalla käytöllä olevien vuokratalojen osalta on harkittava rakennuksen käytöstä pois ottamista. Vuokratalojen ylläpito ei kuitenkaan voi olla yhtiölle tappiollista toimintaa.

 

Kiinteistöjen energian säästötoimilla säästetään niin ympäristöä kuin kustannuksiakin. Yhtiö voi käyttää omaa harkintaa siinä onko lämmitysmuodon vaihtaminen jossain kiinteistöissä kustannustehokasta.

 

14. Kuntalaisaloite 6.11.2024 Lieksan Kiinteistöt Oy:n vuokrankorotuksista

 

Aloitteessa on ehdotettu, että voisiko vuokrankorotuksia kohtuullistaa esim. 20 euroa, jos kerran on pakko vuokria korottaa eikä muuta ratkaisua löydy.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.2.2025 § 58 todennut, että Lieksan kaupungilla on vain yksittäinen vuokralla oleva asunto. Vuokra-asuntotoiminta ei ole kunnan ydintehtävä ja se on toimintaa kilpailulla markkinoilla. Lieksan kaupunki omistaa Lieksan Kiinteistöt Oy:n, joka harjoittaa vuokra-asuntotoimintaa liiketoimintana. Lieksan Kiinteistöt Oy on osakeyhtiö, jonka on katettava omat kulunsa. Osakeyhtiö ei saisi lähtökohtaisesti tuottaa tappiota. Vuokratalojen ylläpidosta aiheutuvat kulut on siis saatava myös tuloina takaisin. Vuokraustoiminta on ollut Lieksan Kiinteistöt Oy:ssä tappiollista, eli kulut ovat suuremmat kuin maksetut vuokrat. Yleisen kustannuskehityksen vuoksi yhtiön on kerättävä tuloja menojen mukaisesti.

 

Yhtiö toimii itsenäisenä osakeyhtiönä. Vuokrankorotuksista ei päätä Lieksan kaupunki. Lieksan kaupunki ei ota kantaa siihen mikä vuokrankorotussumma on kohtuullinen, koska se ei ole kaupungin toimintaa vaan yhtiön.

 

15. Kuntalaisaloite 11.11.2024 Varasjoen ennallistamisesta

 

Aloitteessa esitetään Varasjoen ennallistamista, kulttuuri- ja luontoarvojen palauttamista lähemmäksi historiallista tilaa.

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.1.2025 § 8 käsitellyt kuntalaisaloitetta ja päättänyt, että asiasta pyydetään lausunto kaupunkiympäristölautakunnalta. Aloite tullaan käsittelemään myöhemmin kaupunginhallituksessa vuoden 2025 aikana.

 

16. Kuntalaisaloite 24.11.2024 Uimahallivuoroista

 

Aloitteessa on ehdotettu, että oma vuoro miehille ja naisille olisi oltava kerran viikossa, jotta kaikilla olisi mahdollista käydä kerran viikossa uimassa. Vuorot voisivat olla arkipäivisin. Lisäksi aloitteessa ehdotetaan, että lapsille/nuorille lisättäisiin oma vuoro.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 21.1.2025 § 7 todennut, että Lieksan uimahallissa on kuntalaisaloitteiden pohjalta vuorolauantaisin vuorot pelkästään miehille ja pelkästään naisille. Vuorot ajoittuvat aikavälille 9-11, jonka jälkeen alkavat ns. yleiset vuorot kaikille. Vuoroilla oli kassalaskennan mukaan kävijöitä naisten vuorolla keskimäärin 16,5 henkilöä ja miesten vuorolla 6,78 henkilöä vuonna 2024.

 

Em. kävijämäärien perusteella ei erillisiä naisten ja miesten vuoroja ole syytä lisätä. Uimahalli on kaikkia käyttäjiä palveleva liikuntapaikka, ja aukioloajat ja käyttäjävuorot on tarkoituksenmukaista suunnitella niin, että ne palvelevat mahdollisimman laajaa käyttäjäkuntaa.

 

17. Kuntalaisaloite 28.11.2024 Uimahallin aidasta

 

Aloitteessa tuodaan esille, että mitään aitaa ei tarvitse rakentaa uimahallille.

 

Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 4.2.2025 § 27 todennut, että hyvinvointilautakunta käsitteli uimahallin ikkunateippaukseen liittyvää kuntalaisaloitetta 5.11.2024, §125. Lautakunnan aloitteeseen antamassa vastauksessa todettiin mm. seuraavaa: "Yksi vaihtoehto on aidan rakentaminen uimahallin takapihalle niin, että kulku ikkunaseinän vieressä estyy."

Pykälätekstissä mainitulla aidalla ei tarkoitettu isoa aitarakennelmaa, esim. uimahallin takapihan ympäri kulkevaa aitaa, vaan lyhyttä, n. 1,5 metriä leveää aitaelementtiä uimahallin ikkunaseinän nurkan ja tonttia rajaavan pensaikon väliin. Aitaelementin sijoittamiselle em. paikalle ei ole tällä hetkellä tarvetta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää saattaa vuonna 2024 tehdyt aloitteet ja niiden käsittelyn kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti saattaa vuonna 2024 tehdyt aloitteet ja niiden käsittelyn kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 24.02.2025 § 14  

76/00.02.00.04/2025  

 

 

Kaupunginhallitus saattaa vuonna 2024 tehdyt aloitteet ja niiden käsittelyn kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi vuonna 2024 tehdyt aloitteet ja niiden käsittelyn tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi