Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 106


 

 

Taloussihteerin nimikemuutos talousasiantuntijaksi talouspalvelut-yksikössä

 

Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 106  

204/01.01.00.01/2025  

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 7. luku 41 § mukaan toimivalta henkilöstöasioissa on kaupunginhallituksella, mikäli siitä ei ole säädetty laissa tai määrätty hallintosäännössä.

 

Taloussihteerin kanssa on keskusteltu 21.2.2025 hänen tehtävänkuvastaan, johon tällä hetkellä kuuluvat esihenkilötehtävät. On todettu, että olisi järkevää ratkaista talouspalveluiden esihenkilöroolit meneillään olevien tukipalveluhenkilöstön yhteistoimintaneuvottelujen alkuvaiheessa. Taloussihteerin tehtävänkuva päivitetään muutoinkin, ja nimike on syytä päivittää kuvaamaan hänen tehtäviään.

 

Uusi nimike on talousasiantuntija ja palkkaus pysyy ennallaan.

 

Asia on käsitelty myös pääluottamusmiesten kanssa yhteistoimintaneuvotteluissa 26.2.2025. Nimikemuutos astuu voimaan 1.4.2025.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää muuttaa taloussihteerin nimikkeen talousasiantuntijaksi 1.4.2025 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti muuttaa taloussihteerin nimikkeen talousasiantuntijaksi 1.4.2025 alkaen.

 

 

Lisätietoja Talouspäällikkö Pasi Lamminluoto, p. 040 1044 020,

 sähköposti pasi.lamminluoto(at)lieksa.fi