Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkiympäristölautakunta
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 29



 

 

Lieksan vanhan terveyskeskuksen purkamisesta aiheutuvien muutosten suunnittelun ja korjaamisen hankesuunnitelma

 

Kaupunkiympäristölautakunta 08.04.2025 § 29  

238/10.03.00.05/2025  

 

Valmistelija Projekti-insinööri

 

 

Lieksan kaupungin talousarvion investointiosan investointisuunnitelmaan vuodelle 2025 on varattu yhteensä 300.000 euron suuruinen investointimääräraha Yrjönhovin muutoksiin. Vuoden 2025 käyttötalousmenoihin on varattu 550.000 euron määräraha vanhan terveyskeskuksen purkamiseen.

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 28 §:n mukaan kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy toimialallaan investointihankesuunnitelmat ja kustannusarviot valtuuston asettamien määrärahojen puitteissa, kun hankkeen kustannusarvio ylittää 250.000 euroa, 1.000.000 euroon asti.

 

Kaupunginvaltuuston 16.12.2024 hyväksymään Lieksan kaupungin vuoden 2025 talousarvioon on kirjattu talousarvion sitovuudesta siten, että investointien sitovuus valtuustoon nähden on toimielimen investoinnit yhteensä.

 

Hankkeen kustannusarvio perustuu Lieksan Kiinteistöt Oy:n laatimaan alustavaan kustannuslaskelmaan.

 

Purkamisurakan, mikä sisältää Yrjönhovin uuden päätyseinän rakentamisen, kilpailuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Työmaavalvonnan ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät toteutetaan kaupunkiympäristön palvelualueen omana työnä. Urakan tarjouspyyntö on tarkoitus valmistella niin, että hankintaperusteena on kokonaiskustannuksiltaan edullisin hinta, ja se täyttää riittävät laatuvaatimukset sekä on aikataulullisesti sopiva.

 

Purkaminen on tarkoitus aloittaa kesäkuussa 2025, ja Yrjönhovin päätyseinän rakentaminen on tarkoitus aloittaa yhtä aikaa purkamisen kanssa. Hankkeen on tarkoitus valmistua joulukuussa 2025 sisätöiden jälkeen.

 

Hankesuunnitelmaa ja kustannusarviota seurataan kaupunkiympäristön palvelualueen neljännesvuosittaisen talouden raportoinnin yhteydessä, ja päivitetään tarpeen mukaan.

 

Esittelijä Kaupunkiympäristöjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkiympäristölautakunta päättää

1. hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman,

2. antaa Pohjois-Karjalan hankintatoimelle tehtäväksi urakan kilpailuttamisen sekä hankintapäätöksen tekemisen esittelytekstin mukaisia kriteerejä noudattaen,

3. valtuuttaa projekti-insinöörin ja kaupunkiympäristöjohtajan tekemään tarjouspyyntöön tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia.

 

Päätös Kaupunkiympäristölautakunta päätti

1. hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman,

2. antaa Pohjois-Karjalan hankintatoimelle tehtäväksi urakan kilpailuttamisen sekä hankintapäätöksen tekemisen esittelytekstin mukaisia kriteerejä noudattaen,

3. valtuuttaa projekti-insinöörin ja kaupunkiympäristöjohtajan tekemään tarjouspyyntöön tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia.

 

 

Lisätietoja Projekti-insinööri Mika Modig, p. 040 1044 741,

                                           sähköposti mika.modig(at)lieksa.fi

                                          

                                           Kaupunkiympäristöjohtaja Juha Jääskeläinen, p. 040 636 2079,

 sähköposti juha.jaaskelainen(at)lieksa.fi