Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 38



 

 

Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 169 

 

 

Valmistelija Vt. maankäyttöpäällikkö, elinvoimajohtaja

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 74 § mukaisesti yksityinen maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kunnalle 63 §:ssä tarkoitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on toimitettu kuntaan 9.3.2024. Maanomistajan toimesta laadittavan asemakaavan alueen tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus.

 

Suunnittelualue sijaitsee Vuonislahden kyläalueen kupeessa, sen pohjoispuolella Raapionlahden ja Raapionniemen alueilla. Ranta-asemakaava koskee osaa Lieksan Vuonislahden kylän tiloja Hiekkala 4:141 ja Lehmälä 4:19 Pielisen itärannalla. Suunnittelualueiden pinta-ala on yhteensä noin 49 hehtaaria ja rantaviivaa on noin 2,5 kilometriä. Lieksan keskustaan on matkaa noin 22 kilometriä. Koli on vastarannalla noin 10 kilometrin etäisyydellä.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnoksen asiakirjat on laadittu maanomistajan toimesta konsulttityönä (Suunnittelu Haltilahti). Kaavanlaatija todetaan päteväksi laatimaan ko. kaava. Maanomistaja vastaa kaikista kaavan laadintaa liittyvistä kuluista.

 

Hiekkalan ranta-asemakaava on hyväksytty Pohjois-Karjalan lääninhallituksessa 1.6.1976 (N:o  658 L). Pyyntö Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen vireilletulon ja kaavaluonnoksen asettamisesta nähtäville on tullut 1.5.2024 konsultilta sähköpostitse. Ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen ns. työneuvottelu pidettiin 19.3.2024.

 

Alueella on voimassa maakuntavaltuuston 7.9.2020 hyväksymä maakuntakaava 2040. Suunnittelualueelle kohdistuu maakunnallisesti merkittävän maisema-alueen rajaus (ma/mm) sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueen rajaus (mv).

 

Suunnittelualueella ei ole voimassa yleiskaavaa. Ranta-asemakaava-alue on Lieksan kaupunginvaltuuston 21.9.2020 § 249 hyväksymän Vuonislahden osayleiskaavan aluerajauksen sisällä ja rajoittuu pohjoisessa Lieksan kaupunginvaltuuston 30.1.2017 § 6 Pielisen rantaosayleiskaavaan/Lieksa/Etelä.

 

Kaava-alueen kiinteistöille on ranta-asemakaavassa osoitettu 28 rantavyöhykkeellä olevaa rakennuspaikkaa (RH ja AL), joista vain yksi on rakentunut. Rakennuspaikkojen edessä rannalla on kullekin korttelialueille varattuja ranta-alueita. Ranta-alueita on liitetty rakennuspaikkoihin.

 

Toteuttamattomat rakennuspaikat muutetaan kaavamuutoksella kahdeksaksi omarantaiseksi RA-lomarakennuspaikaksi ja muut alueet muutetaan maa- ja metsätalousalueiksi. Kaava-alueen kokonaisrakennusoikeus laskee merkittävästi ja vapaiden ranta-alueiden määrä lisääntyy vastaavasti.

 

Alueen maankäytön ratkaiseminen kaavamuutoksen kautta on laajan ranta-alueen maankäytön kannalta tarkoituksenmukaista.

 

Liitteenä on 1.6.2024 päivätty Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos selostuksineen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. kuuluttaa Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti vireille,

2. asettaa 1.6.2024 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sekä kaavaluonnoksen selostuksineen nähtäville ja

3. pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. kuuluttaa Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti vireille,

2. asettaa 1.6.2024 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sekä kaavaluonnoksen selostuksineen nähtäville ja

3. pyytää tarvittavat lausunnot.

 

 Merkittiin, että Reijo Kortelainen asianosaisen läheisenä ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus kävi keskustelun valmistelussa olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Susanna Saastamoinen poistui kokouksesta klo 17.07. Hannele Pöykkölä saapui kokoukseen klo 17.07 ja poistui klo 18.14. Timo Väänänen poistui kokoustilasta esteellisenä klo 17.09-18.13 väliseksi ajaksi. Kokous päättyi klo 18.33.

 

 

Lisätietoja Vt. maankäyttöpäällikkö, elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. 040 1044 009, sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi

 

 

 

Kaupunginhallitus 20.01.2025 § 28 

 

 

Valmistelija Maankäytön suunnittelija

 

Hiekkalan ranta-asemakaavan muutoksen kaavaluonnos selostuksineen pidettiin nähtävillä kaupunginhallituksen 17.6.2024 § 169 päätöksen mukaisesti 20.6.-19.8.2024. Kaavanlaatijana toimii konsultti, Suunnittelu Haltilahti: Jukka Haltilahti, YKS 631.

 

Kaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot seuraavilta viranomaistahoilta ja yhdistyksiltä: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan alueellinen vastuumuseo, Lieksan kaupungin elinvoimapalvelut (ympäristönsuojelu, rakennusvalvonta), Vuonislahden kyläyhdistys ja Sarkkila-Vuoniskylien vesiosuuskunta.

Lisäksi tiedotettiin kirjeellä erikseen lähialueen naapureita ja kaava-alueen maanomistajia.

 

Lausuntonsa jättivät Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Pohjois-Karjalan alueellinen vastuumuseo. Lisäksi jätettiin neljä mielipidettä.

 

Pohjois-Karjalan maakuntaliitolla ja Pohjois-Karjalan alueellisella vastuumuseolla ei ole huomautettavaa Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaiseen muutokseen

 

Maakuntaliitto toteaa kuitenkin, että kaavatyössä on tärkeää huomioida maanomistajien tasapuolinen kohtelu sekä mitoituksen suhteuttaminen muuhun Pielisen rannalla oleviin kaavoihin.

 

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lausunnossa tuodaan esille myös mm. maanomistajien tasapuolisen kohtelun toteuttaminen, yleiskaavojen ohjausvaikutus ranta-asemakaavaan, ranta-asemakaavan erityiset sisältövaatimukset, rakennusoikeuden yhtenäistäminen Vuonislahden osayleiskaavan mukaiseksi ja luontoasioiden huomiominen.

 

Kaavoittajan vastine:

  • Em. lausunnossa tuodut asiat on otettu huomioon kaavaehdotuksessa. Kaavoittajan vastineissa on muutokset selostettu tarkemmin.

 

Mielipiteissä tuodaan esille maisema-alueille esitetty avohakkuukiellon poistaminen, kahden rakennuspaikan sijainnin haitta ja vesiosuuskunnan johtojen sijoittamisen ongelma Raapionniemen päähän.

 

Kaavoittajan vastine mielipiteisiin:

  • Maisemaa muuttavissa metsätoimissa on haettava maisematyölupa.
  • Kaksi siirrettäväksi esitettyä rakennuspaikkaa on siirretty kaavaehdotuksessa.
  • Vesiosuuskunnan johtoja ei tarvitse jatkaa Raapionniemessä, koska yksi rakennuspaikka siirretään rakennetun linjan viereen.

 

Kaavoittajan vastineet kokonaisuudessaan lausuntoihin ja mielipiteisiin on liitteessä 5.

 

Oleelisimmat muutokset kaavaehdotukseen ovat korttelin 21 ja korttelin 2 siirtäminen , luontokohteiden kuvausten täsmentäminen ja muinaismuistokohteen (kohdenro 4220010030 lisääminen. Muut kaavaehdotuksen asikirjoihin tehdyt korjaukset ja lisäykset ovat lähinnä teknisluonteisia.

 

Kaavaehdotus pidetään nähtävillä vähintään 30 vuorokautta ja siitä tiedotetaan maanomistajia ja naapureita sekä pyydetään tarvittavat lausunnot. Kaupungin verkkosivulle (https://www.lieksa.fi/laadinnassa-olevat-kaavatyot) on asetettu  ladattavaksi ja nähtäville kaava-asiakirjat kaavaprosessin ajaksi. Nähtävilläpidon yhteydessä kaikilla osallisilla on mahdollista jättää muistutus.

 

Liitteenä on 1.12.2024 päivätty Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen ehdotus selostuksineen ja liitteineen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

 

 1. asettaa 1.12.2024 päivätyn Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen kaavaehdotuksen selostuksineen nähtäville ja

2. pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. asettaa 1.12.2024 päivätyn Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen kaavaehdotuksen selostuksineen nähtäville ja

2. pyytää tarvittavat lausunnot.

 

 Merkittiin, että Reijo Kortelainen asianosaisen läheisenä ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 

Lisätietoja Maankäytön suunnittelija Reino Hirvonen, p. 040 1044 714,

 sähköposti reino.hirvonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 22.04.2025 § 125 

 

 

Valmistelija Maankäytön suunnittelija

 

Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen kaavaehdotus asiakirjoineen pidettiin nähtävillä ajalla 20.6.-19.8.2024 Lieksan kaupunginhallituksen 20.01.2025 § 28 päätöksen mukaisesti.

 

Lausunnot pyydettiin seuraavilta viranomaistahoilta ja yhdistyksiltä: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan alueellinen vastuumuseo, kaupunkiympäristön palvelualueen ympäristönsuojelu ja rakennusvalvonta, Lieksan Luonnonystävät ry, Vuonislahden kyläyhdistys ja Sarkkilan-Vuoniskylien vesiosuuskunta. Erillinen tiedote lähetettiin kirjeitse lähialueen maanomistajille.

 

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Pohjois-Karjalan alueellinen vastuumuseo. Pohjois-Karjalan maakuntaliitolla ja Pohjois-Karjalan alueellisella vastuumuseolla ei ollut huomautettavaa kaavaehdotuksesta.

 

Pohjois-Karjalan ELY-keskus tuo lausunnossaan esiin ensisijaisesti rantamitoituksen, sen sovittamisen Vuonislahden osayleiskaavan mitoitukseen ja mitoituksen osoittamisen riittäviin yhtenäisiin rakentamattomiin alueisiin.

 

Kaavoittaja toteaa lausunnossaan mitoituksesta, että se on yhteensovitettu Vuonislahden osayleiskaavan mitoituksen kanssa ja mitoituksen eriävä mielipide ELY-keskuksen kanssa on tuotu esiin kaava-asiakirjoissa.

 

ELY-keskuksen lausunnossa kehotetaan myös lisäämään liikenteellisten vaikutusten arviointia ja tekemään yleisiä korjauksia.

 

Kaavoittaja on vastineessaan eritellyt tehdyt muutokset ja lisäykset.

 

Kaavaehdotuksesta ei jätetty yhtään muistutusta.

 

Muutoin kaava-asiakirjoihin on tehty lähinnä teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä sekä lisätty päivämääriä.

 

Kokonaisuutena saatu palaute ei esittänyt sellaisia hankkeen vastaisia asioita, jotka oleellisesti vaikuttaisivat ranta-asemakaavan sisältöön eikä kaavaehdotusta ole tarve asettaa uudestaan nähtäville. Saatua palautetta on esitelty ja niihin on vastattu tarkemmin vastineraportissa kaavaselostuksen liitteessä 8.

 

Liitteenä 15.3.2025 päivätyt Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen asemakaava sekä kaavaselostus liitteineen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen 15.3.2025 päivättyjen asiakirjojen mukaisena.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen 15.3.2025 päivättyjen asiakirjojen mukaisena.

 

 Merkittiin, että Reijo Kortelainen asianosaisen läheisenä ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 

 

Lisätietoja Maankäytön suunnittelija Reino Hirvonen, p. 040 1044 714,

 sähköposti reino.hirvonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.04.2025 § 38  

234/10.02.04.01/2024  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen 15.3.2025 päivättyjen asiakirjojen mukaisena.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä Hiekkalan ranta-asemakaavan osittaisen muutoksen 15.3.2025 päivättyjen asiakirjojen mukaisena.

 

 Merkittiin, että Reijo Kortelainen asianosaisen läheisenä ilmoitti olevansa esteellinen (intressijäävi) ja poistui kokoustilasta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 

 

Lisätietoja Maankäytön suunnittelija Reino Hirvonen, p. 040 1044 714,

 sähköposti reino.hirvonen(at)lieksa.fi