Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 158


 

 

SDP:n Lieksan valtuustoryhmän valtuustoaloite pyöräilyn edellytysten parantamisesta Lieksassa

 

Kaupunginvaltuusto 31.03.2025 § 32 

 

 

"Pyöräily on kestävä, terveellinen ja kustannustehokas liikkumismuoto.

 

Pyöräily tukee sekä kaupunkimme elinvoimaisuutta että asukkaiden hyvinvointia ja on samalla osaltaan tukemassa äskettäin hyväksytyn ilmasto-ohjelman toimeenpanoa.

 

Monet kaupunkilaiset haluaisivat lisätä pyöräilyn osuutta omassa arjessaan. Tällä hetkellä pyöräilyolosuhteet eivät tue sujuvaa ja turvallista liikkumista. Puutteet pyöräilyverkostossa, kunnossapidossa ja pyörien säilytysmahdollisuuksissa rajoittavat pyöräilyn lisääntymistä.

 

SDP:n valtuustoryhmä esittää, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin pyöräilyn edellytysten parantamiseksi seuraavin tavoin:

 

Suunnitellaan ja toteutetaan kattavampi ja turvallisempi pyöräilyreitistö, jossa huomioidaan erityisesti keskeiset yhteydet keskustaan, kouluihin, työpaikoille ja joukkoliikenteen solmukohtiin ja luodaan ilmeeltään yhtenäinen opastus.

 

Varmistetaan pyöräteiden ympärivuotinen kunnossapito.

 

Lisätään turvallisia ja sähköpyörien latausmahdollisuuksilla varustettuja pyöräpysäköintejä.

 

Toteutetaan viestintä- ja kannustinkampanjoita, jotka rohkaisevat asukkaita pyöräilemään ja lisäävät tietoisuutta liikennesäännöistä sekä pyöräilyn hyödyistä.

 

Tehdään yhteistyötä ELYn, yritysten, oppilaitosten ja poliisin kanssa pyöräilyn edistämiseksi.

 

Kartoitetaan ja hyödynnetään ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet.

 

Ryhmän mielestä pyöräilyn edellytysten parantaminen on investointi kaupungin kestävään kehitykseen, liikenneturvallisuuteen ja asukkaiden hyvinvointiin."

 

Lieksa 31.3.2025

 

Lieksan kaupunginvaltuuston SDP:n valtuustoryhmä

 

Matti Taponen  Tarja Kärkkäinen

Jouni Karppinen  Pertti Turunen

Eero Mustonen  Sari Kangas

Solja Törnqvist

 

Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi

 

 

 

Hyvinvointilautakunta 06.05.2025 § 67 

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Valtuustoaloite on ajankohtainen ja tärkeä. Pyöräily sopii lähes kaikille ikäryhmille, ja polkupyörien tekninen kehitys mahdollistaa pyöräilyn erilaisissa sääolosuhteissa ja ympäristöissä.

 

Valtuustoaloitteessa esitetyt, pyöräilyolosuhteiden parantamiseen liittyvät toimenpiteet ovat laajoja, ja niihin liittyvät vastuut ulottuvat kaupunkikonsernissa sekä hyvinvoinnin että kaupunkiympäristön palvelualueiden lisäksi myös Lieksan Kiinteistöt oy:n toimintaan. Aloitteessa esitetyn, pyöräilymahdollisuuksia edistävän toimenpidekokonaisuuden valmistelu etenee parhaiten työryhmätoimintana. Pyöräilyn edistämiseen on mahdollista hakea hankerahoitusta esim. Traficomilta.

 

Valtuustoaloitteessa esille tuotujen asioiden lisäksi kokonaisuuteen kannattaa liittää matkailunäkökulma. Pyöräilyharrastajat hakevat hyviä reittimahdollisuuksia ja -vaihtoehtoja eri puolilta Suomea, ja Lieksa tarjoaa hyviä vaihtoehtoja mm. Gravel- ja maastopyöräilyyn. Lieksaan on jo suunniteltu Lieksan Kehitys oy:n, Kolin matkailu oy:n ja kaupungin liikuntatoimen yhteistyönä Pielisen länsi- ja itäpuolelle Gravel- reittien verkosto, joka on tarkoitus julkistaa viimeistään kesäkuussa.

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle esittelyosan mukaisen lausunnon vastauksena SDP:n Lieksan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle esittelyosan mukaisen lausunnon vastauksena SDP:n Lieksan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen.

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 158  

253/00.02.00.03/2025  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

 Hyvinvointilautakunnan vastaukseen kaupunginhallitus lisää seuraavaa. Pyöräilyn edellytyksiä voidaan tehdä pidemmälle tähtääviä linjauksia strategian yhteydessä sekä eritysesti investoinnit valmistellaan syksyllä aina seuraavalle talousvuodelle. Vuonna 2025 ei erillisiä kevyenliikenteen investointeja ole suunnitelmassa.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että vastaus aloitteeseen hyväksytään ja aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että vastaus aloitteeseen hyväksytään ja aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

 sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi