Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 50



 

 

Kuntavaaleissa valitut valtuutetut ja varavaltuutetut

 

Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 162 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

 Vaalilain 95 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 3. päivänä vaalipäivän jälkeen. Keskusvaalilautakunnan tulee myös tiedottaa vaalien tuloksesta. Kohdan 2) mukaan keskusvaalilautakunnan on annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle.

 

 Keskusvaalilautakunta on 16.4.2025 pitämässään kokouksessa vahvistanut kuntavaalien 2025 tuloksen (§ 43).

 

 Keskusvaalilautakunta on toimittanut liitteenä olevan luettelon valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään tiedoksi ja antaa sen edelleen kaupunginvaltuustolle.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään tiedoksi ja antaa sen edelleen kaupunginvaltuustolle.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 50  

568/00.00.00.03/2024  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti merkitä luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään tiedoksi.

 

 Merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja kutsui lavalle valtuustotyön päättävät kaupunginvaltuutetut, joille ojennettiin Lieksa-kupilkat ja ruusut kiitokseksi menneestä valtuustokaudesta.

 

 

Listätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi