RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 203
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lieksan kaupunkikonsernin riskien arvioinnit 2025
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 203
215/00.01.03.03/2025
Valmistelija Hallintojohtaja
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa, että Lieksan kaupungille ja kaupunkikonsernille asetetut tavoitteet saavutetaan ja että toiminta on tuloksellista. Riskienhallinnalla tarkoitetaan järjestelmällistä toimintatapaa, jolla hallitus ja muut tilivelvolliset toimijat voivat varmistua olennaisten riskien tunnistamisesta, arvioinnista, hallinnasta sekä mahdollisuuksien ja vahvuuksien hyödyntämisestä.
Kaupungin tulosyksiköt toteuttavat vuosittain sisäisen valvonnan arvioinnin, jossa arvioidaan muun muassa hyvää hallintotapaa, organisaatiorakennetta, henkilöstöperiaatteita, tavoitteita ja niiden seurantaa, yksikön strategisia kehittämismahdollisuuksia ja erilaisia riskitekijöitä. Tulokset käsitellään vuosittain lautakunnissa, johtokunnassa ja kaupunginhallituksessa. Tulosten perusteella sisäisen valvonnan on arvioitu kokonaisuutena olevan hyvällä tasolla. Systemaattiset riskikartoitukset ovat kuitenkin puuttuneet useista yksiköistä.
Kaupunginhallitus määräsi 24.3.2025 § 113 kaupungin tulosyksiköt, liikelaitoksen ja tytäryhtiöt tekemään riskikartoitukset kevään 2025 aikana sekä käsittelemään ne toimielimissä ja tytäryhtiöiden hallituksissa. Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta, hyvinvointilautakunta ja kaupunkiympäristölautakunta ovat käsitelleet riskien arvioinnit kokouksissaan.
Yhteenveto riskien arvioinneista käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä riskien arvioinnit 2025 tiedoksi.
Keskustelun jälkeen kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan.
Muutettu päätösehdotus Kaupunginhallitus
- merkitsee riskien arvioinnit 2025 tiedoksi ja
- velvoittaa yksiköt seuraamaan toimenpiteiden toteutumista.
Päätös Kaupunginhallitus
- merkitsi riskien arvioinnit 2025 tiedoksi ja
- velvoitti yksiköt seuraamaan toimenpiteiden toteutumista.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |