RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 204
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen päätökseen 2.6.2025 § 190
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 204
345/00.00.01.02.00/2025
Valmistelija Kaupunginjohtaja
Kaupungille on toimitettu 5.6.2025 oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä esittää Lieksan Kehitys Oy:n hallitukseen hallituksen jäsenet. Oikaisuvaatimuksessa pyydetään, että kaupunginhallitus käsittelee asian uudelleen ja korjaa päätöksen siten, että se vastaa valtuustoryhmien yhdessä sopimaa paikkajakoa. Lisäksi pyydetään, että päätöksenteon perustelut tuodaan julkisesti esiin ja että yhdenvertaisuusperiaatetta arvioidaan uudelleen päätöksenteon yhteydessä.
Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous päättää yhtiön hallituksen nimeämisestä. Kaupungin 100 % omisteisissa tytäryhtiöissä yhtiökokousedustajaksi on nimetty kaupunginjohtaja. Konserniohjeen mukaan kaupunginhallitus käyttää omistajaohjausta hallituksen jäsenten nimeämisessä. Lopullinen päätös tapahtuu kuitenkin yhtiökokouksessa.
Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää perustelunaan päätöksen uudelleen käsittelylle kolme kohtaa: yhdenvertaisuuden rikkomisen, paikkajakosopimuksen noudattamatta jättämisen ja päätöksen perustelematta jättämisen.
Kuntavaalien jälkeen yleisesti kunnissa poliittiset ryhmät käyvät neuvottelut siitä, miten luottamushenkilöpaikat jaetaan. Neuvottelut ovat täysin vapaaehtoisia, vapaamuotoisia ja niiden prosessia tai tapaa ei säädellä laissa tai kaupungin hallintosäännössä. Poliittiset ryhmät ratkaisevat paikkajaon prosessin haluamallaan tavalla, neuvottelu ei ole pakollinen. Luottamushenkilövalinnat tehdään toimielimen kokouksessa vaalilla. Kun arvioidaan kaupungin päätöksenteon lainmukaisuutta, arvioidaan vain varsinaisen päätöksenteon lainmukaisuutta. Lainmukaisuuden arvioinnissa ei voida ottaa kantaa siihen mitä on tapahtunut toimielimen kokousta edeltävissä keskusteluissa yksityishenkilöiden välillä.
Sama pätee poliittisten ryhmien väliseen paikkajakosopimukseen. Vaikka sitä voidaan nimittää sopimukseksi, se ei ole mikään virallinen kaupunkia tai muitakaan tahoja sitova sopimus. Paikkajakosopimus on ryhmien välinen vapaaehtoinen tapa sopia asioista ja sinänsä yhdessä sovittuja asioita on hyvä kunnioittaa. Ryhmien välisellä ei kuitenkaan ole mitään juridista sitovuutta, vaan päätös tehdään kuntalain ja hallintosäännön määräämällä tavalla.
Päätös luottamushenkilöiden nimeämisessä yhtiön hallituksiin tapahtuu siis kaupunginhallituksessa jäsenten esitysten perusteella. Kukaan toimielimen jäsenistä ei ole tehnyt päätöksestä poikkeavaa esitystä, eli päätös on ollut yksimielinen. Luottamuspaikkapäätöksissä esittelijä ei usein tee pohjaesitystä, joten vaikka Vihreiden oma esitys on lähetetty kirjaamoon, ei se ole ollut esittelijän päätösehdotuksessa. Luottamushenkilöiden nimeämistä koskevissa päätöksissä ei ole samaan tapaan perusteluvaatimusta, kuten virkavalinnoissa on. Luottamushenkilöiden nimeäminen perustuu toimielimen jäsenten antamaan luottamukseen.
Kaupunginhallituksen päätöksessä, johon haetaan oikaisua, ei ole tapahtunut virhettä eikä se ole lain vastainen, joten edellä mainituin perusteluin päätöksen oikaisuun ei ole syytä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen.
Päätös Kaupunginhallitus päätti hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,
sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |