RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 208
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lieksan kaupungin matkustusohjeen päivittäminen
Yhteistyötoimikunta 11.06.2025 § 21
Valmistelija Hallintojohtaja
Lieksan kaupungin matkustusohje on vuodelta 2013. Matkustaminen on viime vuosien aikana vähentynyt muun muassa koronapandemian sekä etänä toteutettavien palaverien, kokousten ja koulutusten vuoksi. Matkavarausten tekeminen on muuttunut ja ohjeistusta on muutoinkin tarpeellista päivittää.
Matkustusohjeen luonnos lähetetään yhteistyötoimikunnan jäsenille sähköpostitse. Matkustusohje tulee voimaan sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on sen hyväksynyt.
Esittelijä Hallintojohtaja
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käy keskustelun päivitetyn matkustusohjeen sisällöstä ja merkitsee asian tiedoksi.
Päätös Yhteistoimikunta kävi keskustelun päivitetyn matkustusohjeen sisällöstä. Ohje merkittiin tiedoksi toimikunnan tekemin muutoksin.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 208
385/00.01.01.01.00/2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Lieksan kaupungin päivitetyn matkustusohjeen liitteen mukaisena.
Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Lieksan kaupungin päivitetyn matkustusohjeen liitteen mukaisena.
Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus kävi keskustelun valmistelussa olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Kokoustauko pidettiin klo 17.45 - 17.50. Mika Kärkkäinen poistui klo 18.56. Kokous päättyi klo 19.12.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |