Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 69


 

 

Jäsenten valinta Liperin kunnan maaseutulautakuntaan toimikaudeksi 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 186 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupunki kuuluu Pohjois-Karjalan maaseutupalvelujen yhteistoiminta-alueeseen. Alueella toimii yhteinen maaseutulautakunta, jonka isäntäkuntana on Liperi. Maaseutulautakunta päättää maaseutu- ja maaseutuelinkeinopalvelujen järjestämisestä, toimipisteverkostosta sekä maaseutuhankkeiden kuntarahoituksesta toimialueen kunnissa.

 

Pohjois-Karjalan maaseutupalveluiden yhteistoimintasopimuksen mukaisesti kukin sopijakunta valitsee maaseutulautakuntaan yhden varsinaisen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Jäsenten tulee olla pääsääntöisesti valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Puheenjohtajan nimeää Liperin kunta ja varapuheenjohtajan Joensuun kaupunki.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Liperin maaseutulautakuntaan yhden (1) varsinaisen jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Liperin maaseutulautakuntaan yhden (1) varsinaisen jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 09.06.2025 § 69  

349/00.00.01.01.03/2025  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Liperin maaseutulautakuntaan yhden (1) varsinaisen jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti valita Liperin maaseutulautakuntaan jäseneksi Marjo Vallius-Hyttisen (kok.) ja varajäseneksi Rauni Hietasen (kok.).

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi