RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 11.09.2025/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen kiinteistöille 422-414-15-53 Ollila, 422-414-15-66 Ollila II, 422-414-15-67 Kallioniemi ja 422-414-15-68 Leiliniemi
Kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto 11.09.2025 § 35
317/10.03.01.05/2025
Valmistelija Rakennustarkastuspäällikkö
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy hakee Rakentamislain 131 §:n mukaisesti kaupunkiympäristölautakunnan lupajaostolta lupaa 20 kV:n ja 0,4 kV:n ilmajohtojen uusimista pääosin maakaapeleilla teiden varsille otsikossa mainittujen kiinteistöjen alueella Lieksan kaupungin Kylänlahden kylässä. Samalla uusitaan nykyiset pylväsmuuntamot puistomuuntamoiksi. Hakija pyytää lupaviranomaista määräämään, että päätöstä voidaan noudattaa ennen kuin se on saanut lainvoiman (RakL 78 §).
Sijoituslupaa haetaan koska yhden maanomistajan kanssa ei ole päästy sopimukseen. Yksityistien tiekunnan kanssa on tehty sopimus laitteiden ja johtojen sijoittamisesta. Asiassa on kuultu maanomistajia. Yhtä maanomistajaa lukuun ottamatta kahdelta muulta maanomistajalta on saatu kirjallinen vastaus, että Pohjois-Karjalan Sähkö Oy voi saneerata johtoverkon vaihtoehto 1:n mukaisesti.
Rakentamislain 131 §:n mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon ja siihen liittyvien laitteiden ja rakennelmien sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Jollei sijoittamisesta sovita kiinteistön omistajan kanssa, siitä päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Johdon rakentaminen ei saa vaikeuttaa alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista, eikä sijoittaminen saa aiheuttaa kiinteistön käytölle huomattavaa haittaa.
Päätös antaa myös oikeuden yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisesta pysyvästi, mikäli päätös on myönteinen. Rakennusvalvontaviranomaisella on kuitenkin oikeus tietyin edellytyksin myöhemmin päättää sijoittamista koskevasta muutoksesta tai kaapelin poistamisesta (RakL 133 §).
Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Ellei korvauksesta sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä.
Esittelijä Rakennustarkastuspäällikkö
Päätösehdotus Kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto päättää myöntää sijoittamisen reittisuunnitelman VE 1 mukaisesti. Lisäksi lupajaosto päättää, että sijoituspäätöstä voidaan noudattaa ennen kuin se on saanut lainvoiman. Vakuutena lupajaosto asettaa 4000 euron suuruisen vakuuden.
Vakuus on talletettava ennen toimenpiteiden aloittamista rakennus-valvonnan määräämälle pankkitilille.
Perustelut:
- Sähkölinjan uusimistyöstä aiheutuvat haitat maanomistajille vähenee nykytilaan verrattuna koska nykyinen johtokäytävä vapautuu rakennuspaikkojen sekä maa- ja metsätalouden käyttöön.
- Johtolinjojen sijoittaminen tien varsille parantaa sähkön toiminta- ja huoltovarmuutta.
- Sähkölinjan sijoittaminen tien varteen on myös tarkoituksenmukaista ajatellen alueen maankäytön muuta suunnittelua.
Sovelletut lainkohdat:
Rakentamislaki 78 §, 131 § ja 133 §
Hallintolaki
Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto päätti myöntää sijoittamisen reittisuunnitelman VE 1 mukaisesti. Lisäksi lupajaosto päätti, että sijoituspäätöstä voidaan noudattaa ennen kuin se on saanut lainvoiman. Vakuutena lupajaosto asettaa 4000 euron suuruisen vakuuden.
Vakuus on talletettava ennen toimenpiteiden aloittamista rakennusvalvonnan määräämälle pankkitilille.
Perustelut:
- Sähkölinjan uusimistyöstä aiheutuvat haitat maanomistajille vähenee nykytilaan verrattuna koska nykyinen johtokäytävä vapautuu rakennuspaikkojen sekä maa- ja metsätalouden käyttöön.
- Johtolinjojen sijoittaminen tien varsille parantaa sähkön toiminta- ja huoltovarmuutta.
- Sähkölinjan sijoittaminen tien varteen on myös tarkoituksenmukaista ajatellen alueen maankäytön muuta suunnittelua.
Sovelletut lainkohdat:
Rakentamislaki 78 §, 131 § ja 133 §
Hallintolaki
Lisätietoja Rakennustarkastuspäällikkö Jorma Sarkkinen, p. 040 1044 790,
sähköposti jorma.sarkkinen(at)lieksa.fi
Jakelu Enerke Oy
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy
Kiinteistöjen 422-414-15-53 ja 422-414-15-56 omistaja
Kiinteistön 422-414-15-67 omistaja
Kiinteistön 422-414-15-68 omistaja
| Edellinen asia | Seuraava asia |