Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 78


 

 

Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta valtuustokaudelle 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 25.08.2025 § 232 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 88 §:n mukaan valtuutetut voivat valtuustotyöskentelyä varten muodostaa valtuustoryhmiä.

 

Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuustolle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava. Ilmoitus jätetään valtuuston puheenjohtajalle.

 

Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.

 

Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen muodostaman uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa puolueen valtuustoryhmän nimeen.

 

Valtuustoryhmistä ilmoituksen ovat tehneet:

 

Ryhmän nimi

Puheenjohtaja

Varapuheenjohtaja

Vars.

valtuutetut

Keskustan
valtuustoryhmä

Mika Kärkkäinen

Milla Martikainen

13

SDP:n
valtuustoryhmä

Tarja Kärkkäinen

Sari Kangas

12

Kokoomus rp.

valtuustoryhmä

Reijo Kortelainen

Marjo Vallius-

Hyttinen

4

Lieksan
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Niko Keronen

Keijo Porkka

2

Vasemmistoliiton
valtuustoryhmä

Tapio Nykänen

 

2

Lieksan kristillisdemokraattinen

valtuustoryhmä

Esa Kananen

 

1

Valtuustoryhmä Rauhaa ja

rakkautta

Tiina-Susanna Hirvonen

 

1

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta ja

2. hyväksyy valtuustoryhmien nimet yllä listatussa muodossa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta ja

2. hyväksyy valtuustoryhmien nimet yllä listatussa muodossa.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 78  

446/00.00.01.00.03/2025  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta ja

2. hyväksyy valtuustoryhmien nimet yllä listatussa muodossa.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Tiina-Susanna Hirvonen esitti, että Valtuustoryhmän Rauhaa ja rakkautta nimeä täydennetään niin, että nimeksi tulee Valtuustoryhmä Vihreät rauhaa ja rakkautta.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto

1. merkitsi tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta ja

2. hyväksyi valtuustoryhmien nimet yllä listatussa muodossa sillä tarkennuksella, että Vihreiden valtuustoryhmän nimi on Valtuustoryhmä Vihreät rauhaa ja rakkautta.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi