RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 02.09.2025/Pykälä 123
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lieksan kaupungin alakoulujen yhteiset järjestyssäännöt
Hyvinvointilautakunta 02.09.2025 § 123
575/12.00.01.05/2025
Valmistelija Rehtori
Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt peruskouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
1.8.2025 voimaan tulleiden uusien lakien myötä Lieksan alakoulujen järjestyssäännöt on päivitettävä vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tässä yhteydessä kaikkien Lieksan alakoulujen (Kolin koulu, Lieksan Keskuskoulu sekä Rantalan koulu) järjestyssäännöt on päätetty yhtenäistää. Opetushallitus on laatinut ohjeistuksen tukemaan koulujen järjestyssääntöjen laatimista.
Järjestyssääntöjen päivittämisestä keskusteltiin kouluilla kevätlukukaudella 2025. Tuolloin todettiin, että varsinainen päivitystyö tehdään lukuvuoden alkaessa, jotta mahdolliset opetussuunnitelmasta nousevat painotukset ehditään ottaa päivitykseen mukaan ja osallistaa myös oppilaat järjestyssääntöjen laadintaan. Järjestyssääntöjen päivittäminen aloitettiin opettajien koulukohtaisen VES-koulutuspäivän yhteydessä 4.8.2025 ja työtä jatkettiin oppilaiden aloitettua lukuvuosi. Opettajat kävivät uudistunutta lainsäädäntöä läpi luokissa ja keräsivät samalla oppilaiden palautetta vanhoista säännöistä. Lisäksi Kolin koulun viime lukuvuoden oppilaskunnan hallitus kokoontui pohtimaan aihetta ohjaavan opettajan kanssa. Henkilöstöltä ja oppilailta kerätyn palautteen pohjalta alakoulujen johtoryhmä työsti järjestyssäännöt lopulliseen muotoonsa 25.8.2025, ja on päättänyt esittää hyvinvointilautakunnalle, että Lieksan alakouluilla otetaan yhteiset järjestyssäännöt käyttöön takautuvasti 1.8.2025 alkaen.
Esitys Lieksan alakoulujen yhteisiksi järjestyssäännöiksi on liitteenä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Lieksan alakoulujen yhteiset järjestyssäännöt liitteen mukaisesti. Järjestyssäännöt astuvat voimaan takautuvasti 1.8.2025 alkaen.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä Lieksan alakoulujen yhteiset järjestyssäännöt liitteen mukaisesti. Järjestyssäännöt astuvat voimaan takautuvasti 1.8.2025 alkaen.
Lisätietoja Rehtori Johanna Rossi, p. 040 1044 235,
sähköposti johanna.rossi(at)lieksa.fi
Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,
sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |