RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 144
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lieksan kaupungin osallistuminen oppikirjojen ja oheismateriaalien hankinnan kilpailutukseen 1.11.2025 alkaen
Hyvinvointilautakunta 07.10.2025 § 144
645/02.08.00.00.02/2025
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori
Pohjois-Karjalan hankintatoimi on kilpailuttanut oppikirjojen ja oheismateriaalien hankinnan ajalle 1.11.2025?31.10.2026, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Sopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta.
Lieksan kaupunki käyttää perusopetuksen, lukion ja varhaiskasvatuksen oppikirjoihin noin 200 000 euroa lukuvuodessa.
Lieksan kaupungin hallintosäännön mukaan (§ 27 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta) lautakunta päättää puitesopimukseen liittymisestä toimialallaan silloin kun palvelualuetta koskevan hankinnan arvo sopimusaikana on yli 250 000 € ja enintään 500 000 euroa.
Esittelijä Kansalaisopiston rehtori
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää,
että Pohjois-Karjalan hankintatoimi toteuttaa oppikirjojen ja oheismateriaalinen hankinnan kilpailutuksen ja hankinnan Lieksan kaupungin osalta lukuvuosiksi 2025?2026 ja 2026?2027.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti,
että Pohjois-Karjalan hankintatoimi toteuttaa oppikirjojen ja oheismateriaalinen hankinnan kilpailutuksen ja hankinnan Lieksan kaupungin osalta lukuvuosiksi 2025?2026 ja 2026?2027.
Lisätietoja Kansalaisopiston rehtori Asko Saarelainen, p. 040 1044 111 tai sähköposti asko.saarelainen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |