RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 287
Kaupunginhallituksen lausunto vuoden 2024 arviointikertomuksen huomioista
Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 287
255/00.03.00.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2024 on käsitelty kaupunginvaltuustossa 26.5.2025 § 48.
Kaupunginvaltuusto on pyytänyt arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kaupunginhallituksen, lautakuntien ja liikelaitoksen selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä vuoden 2025 loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Kaupunginhallituksen lausunto arviointikertomuksessa esille nostettuihin asioihin:
Yleistä
Tarkastuslautakunta huomioi edelleen, että toiminnallisia tavoitteita on valtuustoon nähden sitoviksi asetettu suuri määrä (160 tavoitetta). Vuoden 2023 talousarvioon verrattuna tavoitteiden määrä on kuitenkin vähentynyt noin 28 %. Suunta on hyvä. Tavoitteita asettaessa olisi hyvä pohtia, tulisiko niiden olla valtuustoon vai ehkä vain toimielimeen nähden sitovia.
Kommentti: Asiaa on käyty läpi tulosyksikköpäälliköiden kanssa ja ohjeistettu kiinnittämään huomiota talousarviossa asetettavien tavoitteiden määrään.
Kommentti: Tulosyksikköpäälliköitä on ohjeistettu tavoitteiden ja mittareiden asettamisessa.
Henkilöstö
Kaupungin eri toimialoilla on lähivuosina paljon eläköitymisiä näköpiirissä, joten kaupungin tulisi panostaa uusien työntekijöiden rekrytointiin. Lisäksi tulisi panostaa henkilöstön pysyvyyteen ja työssäjaksamiseen.
Kommentti: Lähivuosien eläköitymiset on tiedostettu eri palvelualueilla. Eläköityminen ei aina automaattisesti tarkoita uuden henkilön rekrytointia samaan tehtävään. Tarvittavat toimenpiteet arvioidaan tapauskohtaisesti ja tarvittaessa tehdään yksikön sisäisiä / yksiköiden välisiä tehtävämuutoksia.
Kaupunki käyttää rekrytoinneissa laajasti erilaisia viestintäkanavia (muun muassa kaupungin verkkosivut, sosiaalisen median kanavat ja Kuntarekry) sekä tarvittaessa erillisiä rekrytointikampanjoita. Kaupungin viestintä kokonaisuudessaan luo mielikuvaa kaupungista työnantajana. Oppilaitosten kanssa tehdään yhteistyötä muun muassa tarjoamalla harjoittelupaikkoja ja toimimalla opinnäytetöiden toimeksiantajana. Myös oppisopimusmahdollisuudet huomioidaan sekä kannustetaan organisaation sisäiseen uralla etenemiseen kouluttautumisen kautta.
Henkilöstön työhyvinvointi on monen tekijän summa. Työhyvinvointia mitataan henkilöstökyselyllä vuosittain. Työhyvinvointia parantamalla halutaan vaikuttaa henkilöstön pysyvyyteen, työssäjaksamiseen ja työurien pidentämiseen. Työhyvinvointiin panostetaan muun muassa tarjoamalla laajat työterveyspalvelut ja hyvinvointia tukevia henkilöstöetuja. Yhtenä tärkeänä henkilöstön työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä nähdään johtaminen. Esihenkilöille järjestetään vuodenvaihteessa 2025-2026 johtamisvalmennusta, jossa teemoina on lähiesihenkilötyö, työhyvinvoinnin johtaminen ja muutosjohtaminen.
Hyvinvoinnin palvelualue
Tarkastuslautakunta teki tutustumiskäynnin Pielisen museoon.
Päärakennuksen uudet tilat ovat kompaktit. Herättää huolta, miten käy museon vanhalle laajalle aineistolle. Uusissa tiloissa keskitytään jatkossa enemmän vaihtuviin näyttelyihin.
Kommentti: Museon vanha aineisto on varastoituna asianmukaisesti ja aineistoa voidaan tulevaisuudessakin hyödyntää vaihtuvissa näyttelyissä.
Elinvoiman palvelualue
Työllisyyspalveluiden merkittävä taloudellinen ongelma on edelleen
työmarkkinatuen kuntaosuuden suuruus, joka oli noin 1,3 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja pysyi edellisvuoden tasolla. Ponnisteluja työmarkkinatuen kuntaosuuden pienentämiseksi tulee jatkaa.
Kommentti: 1.1.2025 aloittivat uudet työllisyysalueet, joiden vastuulla on työllisyyden hoitaminen. Lieksan osalta työttömyyden kustannusten vähentäminen on keskeistä.
Tytäryhtiöt
Tarkastuslautakunta huomioi, että talousarviossa olisi esitettävä selkeät tavoitteet tytäryhtiöille.
Kommentti: Asia korjataan vuoden 2026 talousarviossa.
Kommentti: Lieksan Kiinteistöt Oy on aloittanut talouden tasapainottamistoimenpiteet. Yhtiön talouden korjaaminen on pitkällinen prosessi.
Sosiaali- ja terveyspalvelut, Siun sote
Sosiaali- ja terveystoimen järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2023 hyvinvointialueille. Lieksan kaupunki ei kirjannut vuoden 2022 tilinpäätökseensä Siun soten palkkaharmonisaation pakollisen varauksen (noin 24 miljoonaa) noin 2 miljoonan euron Lieksan osuutta. Siun sote on laskuttanut vuoden 2024 alussa toteutuneita palkkaharmonisointikuluja kunnilta, mutta Lieksa on reklamoinut laskuista eikä ole niitä maksanut. Myöskään vuosien 2023 tai 2024 tilinpäätöksiin ei ole palkkaharmonisaation kustannuksia kirjattu, vaan asiasta on mainittu tilinpäätöksen liitetiedoissa. Asia on oikeusprosessissa. Tämä muodostaa riskin, joka toteutuessaan vaikuttaa kaupungin tilikauden tulokseen tai maksuvalmiuteen.
Kommentti: Lieksan kaupungin tilinpäätökset vuodelta 2023 ja 2024 ovat valtuuston hyväksymät ja päätökset ovat saaneet lainvoiman.
Tilanne on edelleen riitainen. Lieksan kaupungin kanta edellä mainittuun palkkaharmonisaatioon ja sen kirjaamiseen tilinpäätöksessä ei ole muuttunut aiemmasta.
Lieksan kaupungilla on tiedossa riski, jonka tämä tilanne on aiheuttanut. Kaupunki on aktiivisesti mukana asian käsittelyssä ja siten riski on hallinnassa. Kaupungin edun mukaista on katsoa tämän ratkaisu loppuun asti. Asia on siten syytä pitää esillä myös tulevissa tilinpäätöksissä siihen asti, kunnes asia on lopullisesti ratkennut.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa esittelytekstin mukaiset kommentit lausuntonaan vuoden 2024 arviointikertomuksen huomioihin, ja saattaa lausunnon kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa esittelytekstin mukaiset kommentit lausuntonaan vuoden 2024 arviointikertomuksen huomioihin, ja saattaa lausunnon kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Hyvinvoinnin palvelualueen (museo) osalta kommenttia päivitettiin.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi