Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 89


 

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ja Vihreät rauhaa ja rakkautta valtuustoryhmän valtuustoaloite kyselytunneista

 

Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 84 

 

 

"Me allekirjoittaneet ehdotamme kyselytuntien käyttöönottoa Lieksan kaupungissa. Kyselytunneilla kaupunginvaltuutetuilla on mahdollista esittää kaupunginhallitukselle vastattavaksi kysymyksiä kaupungin toimintaa ja taloutta koskevista asioista. Kyselytunti on julkinen eikä kysyttävän aiheen tarvitse olla aktiivisessa valmistelussa tai päätöksentekoprosessissa. Lieksan hallintosäännössä on tarkemmin kuvattu toteuttamistapaa esimerkiksi kysymysten laajuuden ja toimittamistavan suhteen.

 

Kyselytunnit edistävät 1) valtuutettujen tiedonsaantioikeutta ja kuntalaisten äänen kuulumista valtuutettujen kautta, 2) valmistelun ja päätöksenteon avoimuutta sekä 3) valtuutettujen osaamisen täysimääräisempää hyödyntämistä.

 

Koska kyselytunnilla voi kysyä myös kiireettömistä asioista, se tarjoaa mahdollisuuden ottaa esiin asioita, jotka ovat valtuutetun tärkeäksi katsomia, mutta eivät tällä hetkellä päätöksenteossa tai valmistelussa.

 

Nykyisin käytössä olevat valtuustoinfot eivät toteuta samaa tarkoitusta suljetun ja pitkälti ennaltamäärätyn luonteensa vuoksi. Kyselytunneilla ei myöskään luoda hallitus-oppositio-asetelmaa, vaan päinvastoin estetään sitä. Tämä tapahtuu avoimuuden ja tärkeiden teemojen esiin nostamisen kautta.

 

Kyselytunnit ovat käytössä suurien kaupunkien (esimerkiksi Helsinki ja Tampere) lisäksi myös pienemmissä: esimerkiksi Kouvolassa ja Salossa.

 

Me allekirjoittaneet uskomme, että kyselytunti julkisen toteutustapansa vuoksi lisää kuntalaisten mielenkiintoa kuntapolitiikkaa ja kunnan toimintaa kohtaan sekä vahvistaa ulospäin kuvaa avoimesta, modernista Lieksasta."

 

Lieksassa 1.9.2025

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Tapio Nykänen

Veikko Reittu

 

Valtuustoryhmä Rauhaa ja rakkautta

Tiina-Susanna Hirvonen

 

Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 270 

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja

 

Hallintosäännön 126 § mukaan:

 

Valtuutetulla on oikeus esittää kaupunginhallitukselle kyselytunnilla vastattavaksi lyhyitä enintään kahden minuutin pituisia kysymyksiä kaupungin toimintaa ja taloutta koskevista asioista. Kyselytunti järjestetään valtuuston kokouksen yhteydessä, jollei valtuusto toisin päätä. Kyselytunti on julkinen. Valtuuston puheenjohtaja toimii puheenjohtajana kyselytunnilla. Kysymykseen vastaa sen toimielimen puheenjohtaja tai se viranhaltija, jonka vastuualuetta kysymys koskee. Kysymyksiin vastataan saapumisjärjestyksessä, ellei puheenjohtaja toisin päätä. Vastauksen saatuaan kysymyksen esittäjällä on oikeus tehdä kaksi asiaan liittyvää lyhyttä lisäkysymystä. Kysymysten johdosta ei käydä keskustelua. Kysymys on toimitettava kirjallisena viimeistään kaksi arkipäivää ennen valtuuston kokousta. Myöhemmin toimitetut kysymykset sekä kysymykset, joihin ei kyselytunnilla ehditä vastata, siirtyvät seuraavaan kyselytuntiin.

 

Lieksan kaupungin hallintosäännössä on jo linjattu kyselytuntien toimintatavoista. Kyselytunteja on aiemmin jo kokeiltu, mutta niistä luovuttiin, koska kysymyksiä ei saapunut. Kyselytunnin käyttöönotto ei siis vaadi kuin, että sille sovitaan ajankohta. Valtuuston puheenjohtajan kanssa on sovittu, että kyselytunti pidetään ennen lokakuun valtuuston kokousta. Tarkemmat ohjeet toimitetaan valtuutetuille etukäteen. Kyselytunti ei kuitenkaan poista tarvetta pitää valtuutetuille infoja ajoittain. Näiden tilaisuuksien tarkoitus on erilainen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että asia todetaan loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että asia todetaan loppuunkäsitellyksi.

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

 sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 29.09.2025 § 89  

582/00.02.00.03/2025  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että asia todetaan loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti todeta asian loppuunkäsitellyksi.

 

 

Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

 sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi