Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 54


 

 

Sidonnaisuusilmoituksien valvonta 1.8.2025-31.5.2029 / lakisääteiset

 

Tarkastuslautakunta 28.08.2025 § 45 

 

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja alueidenkäyttölaissa (132/1999) tai rakentamislaissa (751/2023) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.

 

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Valtuustolle sidonnaisuusilmoitukset viedään hallintosäännön 78 §:n mukaisesti tiedoksi  kaksi kertaa vuodessa.

 

Valtuusto valitsi toimielinten jäsenet 9.6.2025, joten ilmoitukset on tehtävä 9.8.2025 mennessä. Hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset on tavoitteena viedä joulukuun valtuustolle tiedoksi. Sidonnaisuusilmoituksia on jo saapunut kaupungille ja ne käsitellään tässä kokouksessa.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollista täydentämään ilmoitustaan
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollista tekemään sidonnaisuusilmoituksen, ellei sitä ole vielä tehnyt
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin verkkosivuilla
- päättää jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan

 

Päätös Tarkastuslautakunta
- hyväksyi saadut sidonnaisuusilmoitukset
- päätti pyytää ilmoitusvelvollista tekemään sidonnaisuusilmoituksen, ellei sitä ole vielä tehnyt
- päätti julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin verkkosivuilla
- päätti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 30.09.2025 § 54  

548/00.03.02/2025  

 

Valmistelija Taina Törrönen

 

Tarkastuslautakunta jatkaa asian käsittelyä ja käy läpi uudet ja päivitetyt sidonnaisuusilmoitukset.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollista täydentämään ilmoitustaan
- kehottaa tarvittaessa ilmoitusvelvollista tekemään sidonnaisuusilmoituksen, ellei sitä ole vielä tehnyt
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin verkkosivuilla
- päättää viedä sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta
- hyväksyi saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollista täydentämään ilmoitustaan
- kehottaa neljää ilmoitusvelvollista (Helena Eronen, Eero Härkönen, Hannele Lihavainen ja Anna-Liisa Turunen) tekemään sidonnaisuusilmoituksen
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin verkkosivuilla
- päättää viedä sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.